lauantai 26. marraskuuta 2016

Small acts make big effects

Ajattelen, että kaiken tekemämme ei tarvitse aina olla suurta ja mullistavaa ollakseen merkittävää. Jokainen omalla paikallaan voi tehdä osuutensa. Se ei välttämättä siirrä vuoria tai nosta omaa nimeäsi korokkeelle. Mutta ei se ole tarkoituskaan. Tee parhaasi ja jätä loput parempaan huomaan. Pienikin vaivannäkö ei jää huomaamatta.

On surullista, ettei näin ajattele kaikki. Kun saa kuulla "Ai miten sinä muka olet auttamassa, mihinkään vaikuttamassa." alkaa helposti vähätellä tarpeellisuuttaan. Minä vain tällainen pieni ehkei olisi pitänyt tullakaan turha ja vain tiellä SEIS. Olet juuri sillä paikalla syystä. Teet hienoa työtä. Sinä olet hyvä. Olet tekemisissä asioiden kanssa joilla on merkitystä. Kenenkään ei tulisi vähätellä, mitä olet. Ole rohkea. Palvele nöyrästi, mutta ole siitä ylpeä.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

MNF 2016

Jos elämä menisi niinkuin itse alunperin suunnittelee, jäisi kokematta asiota. Tärkeitä asioita. Vain omassa voimassani en olisi ollut viime viikonloppuna Turussa noin 10 000 muun ihmisen kanssa. Elämässä todeksi jotain suurenpaa. Tuntemassa kuten tunsin. Yhteenkuuluvuutta, iloa, rakkautta. Ja kun ei se ole tunteista kiinni. Ne heittelevät ihmismieltä holtittomasti. Ei sellainen kuulu pysyvän luonteelle. Jossain paljon syvemmällä ovat ikuisuuden tunnusmerkit. Muuttumattomat.

Emmehän edes tarkalleen tiedä, miksi käymme läpi elämämme käänteitä ja hassusti kuljettavia teitä. Saamme vain nauttia matkasta. Viedä eteenpäin sitä, mikä sydämmelle on laskettu.

// Kiitos ihanasta kohtaamisesta sinulle, joka minut tunnisstit! Häkellyin ja olin sanaton. Toivottavasti en säikäyttänyt hupsulla reaktiollani. 

maanantai 14. marraskuuta 2016

Toivoa täynnä

Uninen talven kaupunki. Hiljaiset kadut. Ihmiset juhlan äärellä kodeissaan. Siellä, missä välittämisen paljaat katseet kohtaavat toisensa. Kädet täydellisesti lomittain kietoutuvat. Siellä, missä pakkanen ei pääse puremaan. Siellä, minne muulla maailmalla ei ole sanaa sanottavaa.

Missään ei ketään. Vain valtavan huivin suojiin kääriytynyt olento taivalluksellaan. Ensilumi vie muistoihin kipeisiin.. Jo kuvittelee yksinäisyyden taakan harteillaan. Milloin vain lyövän maahan painonsa alla. Musertaen niinkuin viimeksi. Muistatko? Vain odottaa valmiina lohduttomaan.

Suunnaton kaipaus - vai oletko poissa?

Se on täytetty. Kyyneleet säästyvät vuodatukseltaan. Ehkä yksi onneen tuhlaten. Saa olla itsekseen vaan ei yksin. Rinnassaan suurta rakkautta kantaa. Sisältäpäin hehkuvaa lämpöä, joka pikku hiljaa parantaa vanhat haavat. Uutta luo.

Ensilumi. Sinä yllätit. Olitkin toivoa täynnä.

// Vanha banneri (palvellut aina syksyltä 2014 asti) sai vihdoin seuraajan. Nähtäväksi jää, miten pitkään tätä jaksan katsella. Mitä pidät?