Tarvitsen heitä,
mutta he eivät minua. Olen heille vain yksi palapelin pala. Joskus hukassa,
eikä kukaan edes huomaa tai osaa kaivata. Ehkä päivien päästä löydyn sattumalta
taskun pohjalta kyyhöttämästä. Odottamasta. Pääsen hetkeksi taas valoon. Silti
olen vain yksi muiden joukossa ja ehkä unohdun pian jälleen. Eihän minua
välttämättä edes tarvita.
Mutta minä
tarvitsen. Minulle he ovat koko palapeli. Kaikki.
Huomaan tekeväni
itsestäni riippuvaisen. Tarraan kiinni ja vain odotan vastakaikua. Käytän
tunteja tyhjää ruutua tuijottaen. Ei vastausta. Vain odotan. Koska eihän
minulla ole muuta. Yritän niin kovasti, enkä siltikään tunne saavani tarpeeksi.
Haluan kokea olevani tärkeä. Haluan enemmän.
// Rakkaat siellä,
älkää ymmärtäkö väärin. Tiedän, että olette tukenani!