Kosmos'15

"Kosmos viisitoista, kesän parasta aikaa" laulettiin leirilaulussa. Parasta on vaikea määritellä, muttä erittäin hyvää se ainakin oli.

Lähdin leirille ummikkona ilman kavereita, ilman tietoa tiimin väestä, ilman kokemusta viestinnän hommista. Kaikki se, mitä etukäteen tiesin, oli pestini - toimia viestinnän riveissä valokuvaajana. Siispä yksin lähdin ennakkoluulottomasti hakemaan kokemuksia. Pistämään itseni likoon. Ja se kannatti. Takaisin palasi huomattavasti paremmin varusteltu tyttö, joka jälleen sai muistutuksen rakkaasta harrastuksestaan. Joka nauroi haljetakseen uusien kavereidensa kanssa. Joka on nyt rikkaampi.

Partio yhdistää. Partio on koti. Partio jättää jäljen sydämeen, josta koskaan poistu ei. Tänne aina palaan.

// Sijaintini tällä hetkellä on aivan muualla kuin Suomen metsissä samoilemassa. Toivottavasti saatte kuulla siitä - tästä - mahdollisimman pian.

Kuka se oli?

toppi by me / hame mummilta + diy / korut gina tricot / reppu äitiltä / kengät vans

On vain tyhjyys. On vain.

Pian alkaa jostain tulvia valoa huoneeseen.  Säteet lankeavat ennen pimentoon jääneisiin osiin. Näen asioita, jotka aina ovat olleet. Kuitenkin huomiotta. Tutkin. Ehkä ymmärränkin entistä paremmin. Mitä? Miksi? Entä seuraavaksi? On taas tilaa hengittää. Saan keuhkojeni täydeltä raikasta ilmaa. Piristyn. Samalla poskilleni leviää lämpö. Elämän lämpö. Silmäni kirkastuvat. Kauempaa saapuva tuulenvire laittaa vaaleat latvat tanssiin. Se on lempeää. Se on luovaa. Se karistaa pois turhat taakat. Menneet. Tunnen asioita tapahtuvan itsessäni. Tunnen valon, lämmön, tuulen. Uuden. Kevyt, edelleen hento, mutta nyt itseään tietoisempi. Varma. Minulla on hyvä olla.

Joku avasi juuri ikkunan.

Ikkunalla

Facebook, blogit, instagram. Tekstejä, tägejä ja toinen toistaan häikäisevämpiä kuvia. Sitä ihanaa elämää. Vai kuitenkin vain kaunisteltu läpileikkaus omasta arjesta ja juhlasta. On spotit sitten huippuhetkissä tai myös ryppyisemmissä paidan kauluksissa, halutaan laittaa se kaikki esille. Julki jokaisen nähtäville.

Miksi nautimme elosta näyteikkunassa?

Jotta meidät huomattaisiin. Varjoon jääminen saa tuntemaan pieneltä ja tarpeettomalta. Kokemus näkyvyydestä antaa mahdollisuuksia. Jotta muut voisivat ihaillen katsella. Haikailla samanlaista itselleen. Kateellisuus. Tuolla ihmisellä on kaikki paremmin. Jotta pääsisimme todistelemaan jotain itsellemme. Kenties rakentamaan itsevarmuutta tykkäysten ja hehkutusen kautta. Minustahan pidetään ja elämästäni ollaan kiinnostuneita. Jotta olisimme oman elämämme julkimoita.

Lisäksi se vain antaa niin hyvää fiilistä. Kiitosta. Kehuja. Ja tuntuuhan se kaikki hyvältä. Siksi kai blogger aukeaa tietokoneellani kerta toisensa jälkeen. Siksi kuva instagramiin klikkautuu.

Ihmiset ovat riippuvaisia valokeilan osumisesta edes joskus itseensä. Eikai siinä, totuudessa, mitään väärää ole.

STHLM

Onko se hyvä merkki, ettei jälkeenpäin oikein ymmärrä koko asiaa tapahtuneeksi? Onko se hyvä merkki, että olo on uupunut? Silti onnellinen. Onko hyvä merkki lämmöllä ja kaiholla muistella vain muutaman kotona nukutun yön jälkeen? On, on ja on. Se on hyvä merkki hyvästä matkasta.

Kaksi yötä laivalla. Kaksi hotellin valkoisten vällyjen välissä. Kolme kokonaista päivää maissa. Mitä kaikkea siihen mahtuikaan? Ruuasta ruokaan elämisen (tytöt tykkää syödä hyvin) lisäksi ehdimme katsella kaupunkia näköalapaikalta, käydä elokuvissa, huvittaa itseämme meksikolaisessa pubissa, istuskella meren äärellä, retroshoppailla, nauttia puistopiknikistä ja tanssahdella öisillä kaduilla. Nähtäväähän Tukholman kokoisessa kaupungissa riittäisi useaksikin viikoksi, mutta tällaiselle lyhyelle pysähdykselle sopii erinomaisesti korttelien kiertäminen rennosti kartta kourassa. Avoimin mielin tietysti. Välissä voi hyödyntää löytöjään piipahtaen vaikkapa museoon, jäätelölle tai kulttuurifestivaaleille.

Samanmielisessä  seurassa tehdään asioita yhdessä. Toisinaan otetaan rennosti, taas toisinaan juostaan henkemme edestä laivaan.

Hassussa seurassa pääsee ideat loistoonsa. Ei muutama kuperkeikka tai päälläseisonta hotellin lattialla tee pahaa kellekään.

Luonnollisessa seurassa voidaan laulaa äänekkäästi ja vertailla röyhtäyksiä. Voidaan olla hiljaa.

Tutussa seurassa on kadonnut vieraskoreus. Hermot joskus kiristyy, mutta mitään se ei kaada.

Luottamuksellisessa seurassa asioista puhutaan, surut jaetaan. Nauru on herkemmässä ja ilo tuplaantuu.

Sellaista ystävyys ja tämän ihmeellisen asian kanssa matkustaminen on. Sellaista on hyvä yhteistyö.