Seis

Pysähdy siihen paikkaan. Anna hetki ajatuksille. Oman elämän mietteisiin vaipumiselle. Kysy itseltäsi, kuinka tähän pisteeseen on tultu. Mitä siihen on vaadittu? Uhrauksia ja uskallusta? Johdatusta ja varjelusta? Kovaa työtä tai kenties oikein hyvää tuuria? Pohdi kaikkia niitä elämänvaiheita, jotka ovat kuljettaneet sinut juuri tälle istuimelle. Tähän hetkeen.

Omalla kohdallani nostetaan tarrjottimelle suuri kourallinen valintoja ja vähän vielä päälle. Aina oikeaan lukioon suuntaamisesta yhden illan nettisurffailuun. Puhumattakaan jälkimmäisestä poikineeseen kaikkien aikojen hulluimpaan päähänpistoon, jota seurasi lisää valintoja ja niiden seuraamuksia. Sattumalta tuntuvia paikalle päätymisiä. Hurjan paljon tapahtumaa ympäriinsä ja yhtäkkiä ne kaikki pysäyttävätkin minut tähän. Pitelemään kämmenilläni tätä käsittämätöntä kokonaisuutta. Ällistelemään.

Eikö ole ihmeellistä? Ja kaikki tapahtunut vain sattumalta? Enpä usko.

Nyt voit jatkaa elämääsi. Antaa sen viedä seuraavalle pysäkille. Missä ikinä se lieneekään.

Kun aloittaa päivän hymyilemällä

mekko kirppis / kengät vagabond / reppu adidas

Aamuisin hampaita pestessäni katselen talojen takaa kajastavaa auringonnousua. Toivon ja kiitollisuuden tunne sisälläni puhkeaa kukkaan. Joka ikinen kerta se saa huuleni hymyyn. Tämä on hyvä päivä. Lahja. Uusi, hämmästyttävä asia. Tästä päivästä tulee vielä jotain.

Siispä nouse. Laittaudu. Mene ja tee. Tapaa ihmisiä. Heittäydy mukaan. Neljän seinän sisälle tulee harvoin kukaan mahdollisuuksia tarjoilemaan. Lähde ulos. Etsi, kunnes löydät. Sen ei välttämättä tarvitse olla mukavaa kauppareissua tai onnistunutta puistoretkeä kummoisempaa. Hyvän päivän ainekset eivät koostu kovinkaan usein ilotulitteista tai menestyksekkäistä aarrejahdeista. Maukas kahvi, kaunis ilma tai miellyttävä elokuva voi olla juuri se, mikä päivästä tekee arvoisensa. Estetiikan ilo, hauskat suunnitelmat ja kavereiden kanssa vietetty aika. Yksinkertaiset asiat. Niin monet kauniit sellaiset.

Ota oikea asenne heti aamusta alkaen ja tästä päivästä tulee upea. Usko pois. Nimittäin vain sinä voit tehdä sen.

Tavallista elämää

En oikein meinaa löytää sanottavaa. Arki rullaa ja moni asia tuntuu jo hyvin tavalliselta. Enää en eksy kotimatkalla. Olen löytänyt muutamia ihmisiä ympärilleni ja sosiaalisen median epätoivoinen hakuammunta on unohtunut. Lasten kokema alkuhuuma uudesta au pairista alkaa olla takana päin, mikä kaikesta negatiivisesta sävystään huolimatta on varsin mukava asia.  Jääkaapilla käynti ei tunnu enää maailman ihmeellisimmältä tutkimusmatkalta. Target ja Walmart ovat kovaa vauhtia kirineet jokapäiväiseen asiointiin. Vuortenkin kanssa ollaan päästy jo rauhaisaan rinnakkaiseloon eikä puhelimen kameraan tarvitse koko ajan olla tallettamassa luontopotretteja.

Näiden reilun kolmen viikon aikana olen siis sopeutunut uuteen elinympäristööni oikein hyvin. Lähinnä vain blogi hakee vielä omaa uomaansa. Niin ja se ajokortin kirjallinen osa. Voihan päänvaiva. Voisi siis sanoa tällä puolen palloa kaiken olevan mallillaan. Eteenpäin mennään päivä kerrallaan. Elellään leppoisaa aikaa. Sellaista tavallisen mukavaa elämää.

NYC

Joskus tuntuu, kuin hetki, paikka tai käännekohta olisi kuin suoraan elokuvasta. Tässä kaupungissa jokainen kadunkulma ja talonseinä tuntui siltä. Minne tahansa kulki pyöri pää kuin hyrrä ahmien pilviä hipovia rakennuksia, bongaillen tuttuja paikkoja ja yksinkertaisen monimutkaisesti sitä sykettä. Niin ja ne taksit, ne ihan oikeasti olivat keltaisia. 

Vaikka nautin kovasti turistina olemisesta. Nautin ihmettelemisestä. Nautin uuden kokemisesta. En kokenut kaupungin olevan maailman ihmeellisin, kuten väitetään. Olihan se käsittämätöntä, mutta nopeasti glitteri karisi todellisuuden tieltä. Oli roskakasoja, viemärin hajua ja nuhjuisia ihmisiä. Oli epätoivoisesti elantoaan tienaavia sisäänheittäjiä sekä saastepilviä. 

Asioilla on monta ulottuvuutta. Elokuvillakin. Täytyy olla huippukohtien lisäksi muutama hyppy pohjamutaan. Sillähän mielenkiinto pidetään yllä.

Kovin vaikea se on edelleenkään kuvitella todella käyneensä näissä maisemissa. Maailman ihmeellisimmän moniulotteisessa kaupungissa.

Kun ei ole ketään, jota tavata

Yksinäisyys. En suosittele sitä kenellekään. Se voi ahdistaa, turhauttaa. Se voi tappaa. Ei ole ihmisluonnolle mitenkään ominaista vaeltaa vailla seuraa. Harhailla. Epätoivon vallassa etsiä samanhenkisiä tovereita. Tuloksetta.

Kuitenkin huomaan jollain kummalla tasolla nauttivani siitä. Vietän riippumatonta aikaa. Kävelen katulamppujen langettaessa maahan vain yhden varjon. Laitan autossa radion niin kovalle kuin huvittaa. Haahuilen päämäärättömästi kaupassa ihan vain hyvin vuoksi. Vietän aikaa syvällä mietteissäni. Hymyilen. Olo on niin tyyni.

// Ja vain muutamaa päivää myöhemmin tilanne on kovin toinen. Vain muutamaa päivää myöhemmin en tunne oloani ollenkaan niin yksinäiseksi. Kuulkaa toverit, asiat aina vain niin ihmeellisellä tavalla järjestyvät.

Satoi kasvoille kyyneleitä

paita seppälä / neule pimkie / housut isin vanhat / kengät vans / hiusdonitsi by me

Kuinka rakastankaan kesäöitä. Valoisia ja täynnä taikaa. Vapautta. Tänä vuonna oli niitä monia. Onnellisia kesäöitä nimittäin. Muistan ajelut, leikkipuistot ja picnicit. Muistan soutelut, korkeat paikat ja seikkailut. Kuinka edes voisin unohtaa?

Parhaat päähänpistot ilmaantuvat yöaikaan. Toteutus onnistunein saman tien. Saa olla hieman hölmö ja hupsu. Kiljua ilosta. Tehdä, kun siltä tuntuu. Antaa mennä eikä jättäytyä meinaaniseen. Mikäli jostain sataa kasvoille kyyneleitä, satavat ne silkasta hyvästä olosta. Valo on juhlaa. Ilo on kolikoita taskun pohjalle. Synkän päivän varalle.

Enhän vain koskaan voi kasvaa liian vanhaksi tähän?

Kun on aika lähteä

En pidä sanasta läksiäiset. Olenhan poissa vain tovin. Palaan takaisin. Kuitenkin järjestin itselleni sellaiset. Oli koskenlaskua, kaunis kattaus, hyvää ruokaa, uintia ja saunomista. Vaahtokarkkikisa, tottakai. Päivän päätti takkatulen sekä herkkujen äärellä istuskelu. Tähtitaivaan katselu.

Se oli täydellinen päivä. Kaikki onnistui yli odotusten. Nautin suunnattomasti ohjelmasta ja sen järjestelystä. Työnsä jäljen näkemisestä. Kokonaisuudesta. Mutta se ei ollut täydellinen pelkkien raamien tai aktiviteettien takia. Ei upean sään. Ei makunautintojen.

Täydellisen päivän tekivät sen täyttäneet ihmiset. Läheisimmät ystäväni. En edes tunne sanoja, jotka tarpeeksi kuvailisivat sitä kiitollisuuden tunnetta, jota näistä ihmisistä koin sinä päivänä. Edelleen koen. Nauroimme veden tyrskyessä kasvoillemme. Tanssimme terassilla. Uimme auringon laskiessa. Juttelimme tulen lämmössä. He siunasivat minut matkaan. Silmät punaisina kyynelehdimme. Ja kaiken sen teimme yhdessä.

Välimatka erottaa vain fyysisesti. Te olette  mukanani aina. ❤

P.S. Kiitos niin paljon kirjeistänne. Itkin vuolaasti. Itkin onnesta.