maanantai 21. joulukuuta 2015

Novelli nimeltä elämä



takki 2nd hand / huppari 2nd hand (nike) / farkut dr denim / kengät converse

Tiedän, mitä tarkoittaa muuttaa uuteen taloon. Jonkun toisen kotiin. Kaupunki, ympäristö, kaikki uutta. Ja et tunne ketään. Tiedän, miltä tuntuu olla tämän kaiken keskellä yksin. Kaukana ihmisistä, jotka oikeasti välittävät sinusta sinuna. Ei sen perusteella, mitä teet tai et tee. Olen tuntenut nahoissani, mitä tarkoitetaan mukavuusalueelta poistumisella. Tiedän, että se jos jokin on kivinen tie. Yrittää löytää tekemästään jotain nautittavaa, kun tunne sisällä on kaikkea muuta.

Ja nyt tiedän, että tästä kaikesta voi selvitä. 

Se on novelli, jonka jokainen sivu ei tosiaankaan ole täytetty pelkillä hymynaamoilla sekä huippuhetkien hypetyksellä. Ei kuitenkaan myös vain negatiivisilla värssyillä. Mukaan mahtuu välistä monotonista välilyöntiä ja kyyneleiden tahrimia, repaleisia sivuja. Ei helppoa luettavaa. Aina tulee kuitenkin aika kauniisti aaltoilevien kepeiden runojen. Nousukiitojen. Vauhdikkaiden seikkailusarjojen, jossa loppuratkaisu on menestys. 

Enkä malta odottaa tulevaa. Parhaillaan kirjoitettava novelli on pian saamassa juonen täyskäännöksen. Uusi jakso koittaa. Alku. 

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Pakoon

Jos en teekään oikeita ratkaisuja. Jos tämä olikin yksi suuri virhe. Ehkä olisin voinut vielä yrittää saada asiat järjestykseen. Yrittää kovemmin. Kaikesta huolimatta käteni ei lakkaa hapuilemasta jälleen takaovea, helppoa pakotietä pois näyttämöltä. Tämä näytelmä vain ei tunnu oikealta. Pelkuri. Uskotko muka vaihtamalla saavasi parempaa.

Joku tarttuu olkapäähäni. Kertoo oikeat sanat, vaikka mitään en kuulekaan. Näyttää tienviitat, vaikka en mitään omilla silmilläni näekään. On vain siinä. Pitää huolen, vaikka en tunne sitä ansaitsevani. Rakastaa.   

Enää en pelkää. 

// Puhelinkuvia tämän päivän patikoinnilta. Luminen maisema, kaakao ja oma rauha. Hymy on aito.

lauantai 12. joulukuuta 2015

19

Minä hermostun hirveästi, kun aikuiset kyselee, mikä minusta tulee. Minähän olen jo jotakin, enkö olekin. Minä olen lapsi. 
Erik 6v.


Vietin vastikään syntymäpäivääni. Viimeinen teinivuosi pyörähti käyntiin. Hurjaa. Ystäväni kysyi, mitä haluan saavuttaa tämän tulevan vuoden aikana. Tiedän, miten toivoton olen pitkän tähtäimen suunnitelmissa. Haluan vain elää, kokea, tuntea ja olla onnellinen. Siinäpä se. Kai.

Hetken aikaa juteltuamme aukesi muutama asia.

Ensimmäinen on lähes kliseinen, mutta kuitenkin hyvin ajankohtainen. Haluan oppia olemaan enemmän Elsa. Paras versio itsestäni. Oma itseni täysillä. Tahdon säteillä ja olla varma kehossani, mielessäni. Tahdon tuntea, miten hyvä on olla juuri minä.

Toinen liittyy tulevaisuuteen. Tiedän, että pian tulee aika, kun ulkoapäin alkaa sinkoilla enemmän ja enemmän odotuksia opiskeluihin sekä työelämään liittyviin päätöksiin. Mutta kun en minä tiedä. Sen sijaan, että lakkaamatta miettisin, mikä minusta isona tulee, aion tästä lähtien etsiä vastausta toista reittiä. Hedelmällisempää. Aloitan tutkimaan, mikä on intohimoni. Mitkä asiat saavat minut inspiroitumaan kerta toisena jälkeen. Missä olen hyvä.

Näiden oivallusten saattamana toivon saavuttavani jotain. Löytäväni enemmän. Vähentää etsimistä ulkoa ja kääntyä tutkimaan sisältä. Olethan hyvä minulle seuraava ikävuoteni.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Back on track






Olen aina ollut parempi ilmaisemaan tunteitani kirjoittamalla. Se puhdistaa mieltä saaden aikaan jonkinlaista järjestystä. Se on ollut suhteellisen helppoa. Joskus tulee kuitenkin aika, kun on liian paljon pohdittavaa. Yhtaikaa löytyisi sanottavaa loputtomasti, muttei kuitenkaan mitään. Menee tukkoon. Sanaakaan ei vain saa ulos. Tekisi mieli kirjoittaa päänsisäinen ummetus...

Tällaista aikaa on eletty. Epävarmuutta, yrityksiä ja pettymyksiä, suunnatonta onnen kihelmöintiä sekä sumuisia sudenkuoppia, toivoa ja toivottomuutta. Niin paljon tunteita suuntaan ja toiseen.

Olen ollut hukassa.

Olin, mutten ole enää. Kiitos itseni kuuntelemisen. Kiitos asioiden järkeistämisen. Kiitos äidin. Kiitos monien viisaiden neuvojen. Sain totaalisen huuhtelun. Se teki kipeää, mutta toi selkeyden. Ja voih, miten unohdinkin kuinka ihanaa on katsella eteenpäin kirkkaan puhtaasta ikkunasta. Ei törmäyksiä tai horjuvia askelia.


Täällä ollaan valmiina uuteen nousuun.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Säästöliekillä

poolo kirppis / neule by me / farkut dr denim / kengät vagabond

Huomaan säästeleväni. Pihtailevani lempivaatteideni käyttöä - ei tämä tilaisuus ole tarpeeksi hyvä tälle asulle. Huomaan siirtäväni suunnitelmien toteutusta myöhemmäksi ja hokevani sanoja: sitten joskus. Huomaan ajattelevani, ettei juuri nyt ole hyvä hetki hoitaa asioita pois päiväjärjestyksestä. Huomaan odottavani parempia tilaisuuksia.

Ja parempaa tilaisuutta ei koskaan tule.

Koska kaikki on tässä hetkessä. Juuri nyt on hyvä aika tehdä asioita. Laittaa likoon ja antaa itsensä kokonaan. Vain silloin voin saavuttaa jotain. Päästä tavoitteisiin. Olla ylpeä itsestäni. Vain silloin voin sanoa todella eläneeni.

// Kuvat ovat monen viikon takaisia ja maisema on muuttunut kauniista ruskan väreistä lumen peittämään maahan.  Joulun aika, oletko se sinä todella, joka olet saapumassa?

torstai 12. marraskuuta 2015

Jaksa vain





Jalat kuljettavat eteenpäin. Askel askeleelta. Eiväthän edes tiedä, minne matkaavat. Silti taivaltavat varmoina pitkin kapeaa polkua. Jyrkkä on pudotus reunan tuolla puolen. Koko ajan vaikuttava vaara. Järki sanoo, kompastua, kaatua tai pudota voin millä hetkellä hyvänsä. Tässä ei ole mitään järkeä. Huipulle on liian pitkä matka. Käänny takaisin.

Silti vain jatkan kulkuani. Pelotta. Koska tunnen koko sydämessäni tämän olevan oikea tie. Vaikka silmät laittaisin kiinni, ei mielestäni yksi ajatus pääse karkaamaan. Vaikka miten kapeaksi tie kävisikin. Vaikka kuinka hukkaan sillä joutuisinkin. Koko ajan luotan. En ole tälle matkalle vahingossa päätynyt. Jaksa vain uskoa. Jaksa vain.

Ja lopulta kaikki on sen arvoista.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kun olin itsenäinen

Lämmin halaus. Jälleennäkeminen. Tunne joukkoon kuulumisesta. Kaunis kaipaus. Aidosta ilosta pulppuava nauru. Kohtaaminen. Ystävällinen yllätys. Taidetta ja jotain sievää.

Tällaiset asiat tekivät viimeisimmän viikonloppuni. Ne tekivät siitä hyvän. Erilaisen kuin alunperin suunnittelin. Paremman. Jos nimittäin en olisi päättänyt tehdä omia ratkaisuja. Jos olisin vain odottanut, myötäillyt ja tanssinut muiden tahdissa, olisi suurin osa tunteista, hetkistä ja kohtaamisista jäänyt kokematta. Se olisi ollut ajan sekä itseni tuhlausta. Ei ole helppoa olla itsenäinen ja kulkea omia reittejään. Kieltäytyä kutsusta. Hypätä tuntemattomalle maaperälle. Olla rohkea. Avoin. Nyt kuitenkin päätin tehdä niin. Päätin ja olen hyvällä mielellä.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Valo sisällä

flanu kirppis / mekko bikbok / kengät converse

Joskus olen alakuloinen. Harmaaseen huntuun kääritty. Hiipuva nuotio. Kaiken pitäisi olla hyvin. Pitäisi. Sisällä tuntuu aivan toiselta. Mietin, mikä on vialla. Ikään kuin sielustani jotain puuttuisi. 

Olenkohan unohtanut, kuinka ollaan onnellinen?

Pienet asiat. Muista iloita niistä, hoen itselleni. Pukeudu kivasti. Hymyile peilikuvalle ja ole ylpeä siitä. Hengitä raitista ulkoilmaa ja kokeile jotain uutta. Hassuttele. Kiipeä korkealle ihastelemaan maisemia. Älä unohda olla avoin ja ihmetellä. Suuntaa katseesi eteenpäin. Aina eteenpäin. Vaikeamman hetken yli jaksaa, kun on jotain, mitä odottaa. Luo siis suunnitelmia. Mukavia, inspiroivia. Innostu uudelleen ja uudelleen. Tee asioita, joista nautit. Tee olisi mukavaksi.

Ethän koskaan päästä liekkiä sammumaan. Anna sen loistaa kirkkaasti. Ethän koskaan unohda, kuka olet.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Tarpeettomuudesta


Tarvitsen heitä, mutta he eivät minua. Olen heille vain yksi palapelin pala. Joskus hukassa, eikä kukaan edes huomaa tai osaa kaivata. Ehkä päivien päästä löydyn sattumalta taskun pohjalta kyyhöttämästä. Odottamasta. Pääsen hetkeksi taas valoon. Silti olen vain yksi muiden joukossa ja ehkä unohdun pian jälleen. Eihän minua välttämättä edes tarvita.

Mutta minä tarvitsen. Minulle he ovat koko palapeli. Kaikki.

Huomaan tekeväni itsestäni riippuvaisen. Tarraan kiinni ja vain odotan vastakaikua. Käytän tunteja tyhjää ruutua tuijottaen. Ei vastausta. Vain odotan. Koska eihän minulla ole muuta. Yritän niin kovasti, enkä siltikään tunne saavani tarpeeksi. Haluan kokea olevani tärkeä. Haluan enemmän.

// Rakkaat siellä, älkää ymmärtäkö väärin. Tiedän, että olette tukenani!

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Valmiina








"Vielä kun saisi ajokorttisotkun selvitettyä, löytäisi muutaman ystävän, omalta tuntuvan seurakunnan ja kruiserin, ei mikään voisi pysäyttää.", kirjoitin facebookissa puolentoista uudessa kodissani vietetyn viikon jälkeen.

Jokunen viikko sitten kruisaillessani tasaista asfalttia upea auringonlasku taustalla kajastaen tajusin, että se hetki oli koittanut. Kului vain kuukauden päivät ja kaikki puutteet täyttyivät, asiat löysivät järjestyksen. Paikallinen varsinainen ajokortti sujahtaa taskuun toivottavasti hyvin pian, juurikin ne muutamat ystävät ovat ilmaantuneet elämääni, ihana seurakunta löytyi ja kukkakuvioinen herttainen menopeli eksyi matkaani kuin sattuman kaupalla. Jaksan aina vain ihmetellä.

Kuten sanottua, ei mikään voisi enää pysäyttää tätä mimmiä. Seikkailut, olen valmis ottamaan teidät vastaan.