Jotain kaunista

"Kauniita asioita on paljon ja jotkut vaan osaavat tuoda ne esille näissä teksteissä ja kuvissa!"

Suora lainaus kommentista, joka todella alkoi sillä hetkellä puhutella. Jälkimmäisestä en aina tiedä, mutta sanat kauniista asioista. Se on totta. Miten kauniita hetkiä ympärillämme tapahtuukaan aivan koko ajan! Iloinen jälleennäkeminen, pieni pusu ja käsi kädessä poistuva pariskunta. Avulias nuorukainen poimimassa vanhuksen maahan pudonneet ostokset. Olkapäähäsi nojaava ystävä. Omaa aikaa. Itsensä toteuttamista. Hyvänmielen kirja ja musiikki. Joku sanomassa kaipaavansa. Sydämellinen kiitos.

Kauneutta on paljon. 

Sitä on monenlaista. 

Kauneutta on joka puolella. 

Sitä on sinussa.

Voi kumpa vain osaisimme avata silmämme näkemään enemmän kauneutta. Enemmän kuin pelkkää silmäniloa. Kauneus asuu sielläkin, missä se on pintatasoa syvempää. Katsojasta kiinni. Meissä aivan jokaisessa löytyy niin paljon hyvää ja kaunista. Sitä on yllättävissä tilanteissa ja ympäristössä, jossa elämme. Pienet päivittäiset ihmeet ovat arjen kauneutta.

// Kuvat viimeiseltä illalta Suomessa ennen lähtöäni. Kovin paljon kaunista. 

Älä lannistu

Sadepisarat valuivat vaakasuorassa pitkin ikkunan lasia. Ihmiset ulkona kyyryssä huppujensa alla. Tuskin katsekontaktia saivat luotua kyytiin astuessa. Maanantaihan se. Minä myhäilin. Tyytyväisyys. Vakaus. Maahan asti kurottava harmaa taivas sai oloni levolliseksi. Siinä oli hyvä istua ja olla vain. 

Tai ainakin niin kauan, kunnes huomasin hypänneeni bussiin, joka ei lopulta mennytkään määränpäähäni. Myhäily loppui. Huppu omankin nupin suojaksi ja seuraavan bussin odotteluun.

Vihdoin viimein pääsin perille. Yksi toimisto. Yksi asia hoidettavana. Pian saisin tämän lopultakin pois päiväjärjestyksestä. Saavuin etuovelle, jossa odotti niin iloinen yllätys kuin nyt vain arvata saattoi. Valkoinen lappu varustettuna suljettu maanantaisin -tekstillä. Tietysti. 

Tappion karvas nielaisu. Ei muuta kuin kahdella eri bussilla takaisin kotiin.

Tämän päivän saldona siis yli kaksi tuntia bussissa istumista ja yhtä monta asiaa hoitamatta kuin aamulla kotoa lähtiessä. Mutta tänään se ei edes haittaa. Mitäpä harmituksella voittaisin. Huomenna uusi yritys.

Ainut kopio

Ajan ajatuksissani pitkin vuorten väliin jäävää kanionia. Mahtavat kaksi päivää takana. Laskettelua, maisemia, takkatuli, lunta, joululauluja, palju ja rentoa perheaikaa. Haikeutta ja onnea. Yhtäkkiä herään. Tien vieressä seisoo upea eläin. Karibu. Ylväästi kuin patsas kurottaa kaulaansa kohti vuoren rinnettä. Vauhti on liian kova jarruttamiseen. Hetki jää mutkan taakse.

Ensimmäinen mieleeni lävähtävä ajatus on harmitus, etten saanut kuvaa. Pelottavan suuri harmitus vain siitä, etten onnistunut ikuistamaan tuota taikaa instagram tililleni. Nyt en pysty todistamaan kenellekään, mitä näin. Miten upea elämäni muka on. Kuin koko hetken hohto olisi nyt mennyt hukkaan.

Olin väärässä. Eikö jotkut upeimmat asiat elämässämme ole kuin salaisuuksia. Niitä haluaa vaalia. Pitää itsellään. Ja siinä se kauneus ehkä onkin. Hetkeä ei pilaa yritys tallentaa sitä kameralle. Maailmassa on vain yksi kopio näkemästäsi. Tämä kuvastus, joka on vain ja ainoastaan sinun.

Hyvinvoiva ja onnellinen?

Olen ollut välillä nuutunut. Vire pysynyt kadoksissa. Olo onneton. Ahdistunutkin ajoittain. Vaikeutta on tuottanut löytää iloa tekemiseen. Sumussa päivästä toiseen.

Onnellisuus ja hyvinvointi. Aina niistä puhutaan ja pitkään olen vain sivuuttanut aiheen. Minähän olen hyvinvoiva ja onnellinen. Olen ollut koko elämäni. Syyn täytyy olla jossain muualla. Ulkopuolella. Tämä nyt kuuluu vain tähän vaiheeseen. Kyllä asiat jossain kohti muuttuvat paremmaksi.

Eivät ne muutu. Eivät itsestään.

Vihdoin ymmärsin kyseenalaistaa. Uskalsin. Elämässäni on tapahtunut viime aikoina niin paljon muutoksia, etten ole muistanut kääntyä sisäänpäin, itseeni kohti ja olettamisen sijaan kysyä, voinko todella hyvin. Vastaus olisi kuulunut kieltävästi jo jokin aika sitten. En ole liikkunut säännöllisesti. En ole syönyt hyvin. Huomaan heikon paikan tullen napostelemalla ylensyöväni. Olen soimannut itseäni, kun kunnon heikentymisen merkit ovat alkaaneet selkeytymään. Ja silti en ole nähnyt syytä tälle käyttäytymiselle.

Vihdoin nyt sen tein ja oivalsin. Tämä psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus on joutunut koetukselle lähes jokaisella osa-alueellan. Rappiolle.

Nyt on siis korkea aika kääntää kelkka takaisin oikeaan suuntaan. Tehdä muutoksia. Tarvitsen arjessa rytmin ruokailuille ja liikunnalle. Kaipaan innostusta ja inspiraatiota. Haluan virkistyä sekä saada tuloksia. Kuitenkaan maalini ei ole vain virittää keho takaisin fyysiseen kuntoon. Tahdon sen olevan kokonaisvaltaisempaa. Tahdon voida paremmin. Tahdon taas sanoa olevani hyvinvoiva ja onnellinen sitä todella tarkoittaen.

Vuotena 2015

Alkuvuodesta vietin viimeiset hetkeni lukiossa. Ikimuistoiset. Potkijaiset, penkkarit ja pian alkoikin lukuloma. Taisin tosin tehdä kaikkea muuta kuin lukea. Teimme esimerkiksi päiväreissun Tampereelle ja monenmonta pienempää ympäri lähiseutua. Vapaus, seura sekä edelleen melko tuore ajokortti laittoivat onnesta sekaisin. Saapuivat ylioppilaskirjoitukset ja papereista päätellen jotain oli vapaan aikana sitten kuitenkin tullut opiskeltuakin.

Vapaus sen kuin kasvoi, kun koulun tuomat velvoitteet olivat ohi. Nautin elämästä niin kovin ja heistä, kenen kanssa sen jaoin. Rentouduin ystävieni kanssa Himoksen vuokramökillä ja hengailin vain. Tein impulsiivinen päätöksen Jenkkeihin lähdöstä. Näin paljon vaivaa hakumateriaalin täyttämiseen, kävin pääsykokeissa Helsingissä ja pääsin ohjelmaan.

Kesäkuun alussa juhlittiin valkolakkeja ja omat, sympaattiset juhlani vietin rakkaiden ympäröimänä. Toki valmistelut tätä päivää varten olivat täyttäneet to do listoja kiitettävästi. Kaikki kuitenkin sen arvoista. Hauskoja tempauksia, roadtrip, ensimmäiset festarini, yöseikkailuja, töitä ja ystäviä sisälsi minun kesäni. Loppua kohden huipentui vain: sää lämpeni, oli Ruotsin reissua sekä partioleiriä. Oli ihanaa yhdessäoloa sekä jo hippunen haikeutta.

Elokuun lopussa kääntyi elämässäni aivan uusi sivu, kun astelin ensimmäistä kertaa tämän maanosan kamaralle. Edessä oli paljon totuttelua uuteen kulttuuriin, arkikieleen sekä perheeseen. Oli alkuhuumaa ja sittemmin hetkiä, kun tunsin olevani aivan hukassa ja yksin. Sain kuitenkin huomata, miten uskomattomalla tavalla asiat voivat järjestyä. Yksi päivä vain löysin itseni keskeltä rakastavaa yhteisöä. Löysin itseni, opin ja ymmärsin niin paljon uusia asioita elämästä.

Juuri ennen vuodenvaihdetta tein päätöksen perheen vaihdosta. Jouduin käymään läpi epämiellyttäviä keskusteluja, uuvuttavaa aikaa. Omassa päätöksessä vankasti pysyminen kuitenkin kannatti. Lopulta hyvästelin jo toistamiseen kaiken, johon olin ehtinyt tottua. Kiintyä. Hyppäsin uuteen seikkailuun.

Kuluneen vuoden aikana tapahtui enemmän kuin minään aiempana. Kiipesin vuoren huipulle. Olin onnellisempi kuin koskaan. Putosin mustaan maahan. Olin eksyneenpi kuin koskaan. Tein tähän asti suurimpia päätöksiä elämässäni. Kokeilin. Olin hölmö. Takerruin vanhoihin epäonnistumisiin ja annoin uuden mahdollisuuden. Tein virheitä ja opin niistä. Kasvoin valtavasti.

En voi koskaan kyllin kiittää teitä. Rakkaita tukijoukkoja. Ilman teitä ei oltaisi nyt tässä. Uuteen vuoteen avoimesti astumassa.

Vuosikatsaus vuotena 2014 ja vuotena 2013

Muutosten keskellä

Luen niitä kymmeniä tervetuloa vuosi 2016 postauksia. Olo on hieman myöhäisherännyt. Tai olenkohan herännyt ollenkaan. Varmaankin vietin unessa tämän käännekohdan yli. Toki kirjaimellisesti, mutta ennenkaikkea kuvainnollisesti. Tänä vuonna tuntuu kuin vuodenvaihde ei olisi tarkoittanut mitään. Ja samalla se on tarkoittanut kaikkea.

Muutin juuri uuteen perheeseen muutaman osavaltion päähän. Jätin jo toiseen kertaan taakseni kaiken, mihin ehdin tottua. Kiintyä. Matka oli rankka lentojen viivästymisen ja kaiken sen epävarmuuden sekä odottelun takia. Lopulta löysin perille. Keskelle hämmennystä.

Paljon asioita on siis tapahtunut. Olen ollut uupunut. Mutta nyt on aika vihdoin karistaa mielestä loputkin epäröinnin sekä taaksejääneen murheet ja aloittaa pää pystyssä uudelleen. Puhdas on pöytä. Tällä kertaa olen varustellumpi. Valmiimpi.  Otan askeleen eteenpäin rohkeasti omana itsenäni. Tällä kertaa todella näytän, mihin pystyn.