Tuntuu niin paljon. Itkettää, naurattaa, suututtaa ja taas itkettää. Pakahdun ja menetän lattian jalkojen alta. Tässä on järkeä niin vähän. Onko ollenkaan?
Olen pisara putoamassa kohti alapuolella siintävää vedenpintaa. Se on kaukana. Kuitenkin vauhti kovin kova. En osaa millään pelkojani peittää. Näet sen. Jos uimaan en koskaan oppinutkaan?
Pysähtyä ei voi. Mistään ei kiinni enää saa. Täytyy olla valmis - tietämättä mihin. Ja lopulta se vain tapahtuu.
Haukon henkeä. Ehkä olen elossa. Siltikin. Pinnalla pysyn.