maanantai 31. maaliskuuta 2014

Slip-on

Saatoin ostaa juuri kesäkengät ja nyt on maaliskuu. Nokka vuotaa, aivastuttaa ja olen jo melkein astumassa ulos nilkat paljaina. Menikö joku pieleen? Ei kannata kysyä vastausta ainakaan äitiltä. Taas on yksi uusi syy, miksi odottaa lämpöisempiä kelejä. Tule pian kesä! Niin pian kuin mahdollista, koska kulutan kohta uudet kenkäni puhki tallustelemalla malttamattomana rinkiä huoneessani.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Hän on täällä taas

Joutsenten lento sekä ilmoille kajahtava ilmoitusääni ovat tunnusmerkit. Olemme palanneet. Näiden kauniiden luomusten mukana on palannut myös aina yhtä odotettu asia - kevät. En edes muistanut, miten ihanaa se voikaan olla. Valoisat illat, auringontäyteiset aamut. Mikä onkaan parempaa kuin vaaleanpunaiseksi värjäytynyt taivaanranta ja mielini samanvärinen. Kevyt ja uudistunut, kuin kuoriutunut tomun alta. Nyt alkaa aika odotuksen ja virkoamisen. Suunnitelmat tulevaisuuden, aika rakkauden.

Tunnen sen ihollani. Näen ja kuulen sen. Rakastan sitä.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Voiko ihanammin päivä enää alkaa

Aurinko paistaa läpi sälekaihtimien. Valon säteet tulvivat sisään ja täyttävät koko huoneen energiallaan. Energia tarttuu, tunnen itseni levänneeksi ja valmiikisi uuteen päivään. Saan toimia aivan oman aikataulun mukaan. Ei ole kiire minnekään. Aamupalaksi pala täydellisyyttä - niin maun kuin näön ja mediaseksikkyydenkin puolesta. Ei löydy mitään syytä valittaa. Voisin elää tämän aamun koska tahansa uudestaan. Käpertyä takaisin auringon lämmittämän peiton alle ja kuluttaa koko päivä vain haaveillen.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Itsekeskeinen maailma

Mistä lähtien olen ajatellut vain itseäni? Itsekeskeisyys piinaa. Olenko todella niin itsekäs, että kuvautan tätä samaa kehoa, kasvoja kerta toisensa jälkeen? Kaiken lisäksi vielä tulen ja julkaisen ne kaikki näytille. Tahdon saada sopivasti suosiota ja haalia ihmisiä tänne vain tuijottamaan omaa pärstääni. Ja kamalintahan tässä on se, että pidän tästä. 

Koko blogimaailma on täynnä itsekeskeistä vöyhötystä! Jokainen bloggaaja haluaa julkaista itsestään pääsääntöisesti vain parhaat palat. Vastaanotetaan satoja ilmaisia riepuja ja mainostetaan rahat omaan pussiin. Leikitään täydellistä ja uskotellaan lukijoille jotain epäinhimillistä superyksilöä. Missä on lähimmäisen rakkaus? Missä muiden palveleminen?

Entä kun juuri sinä näet ryhmäkuvan, jossa poseeraat usean muun kanssa. Eikö olekin ennemmin sääntö kuin poikkeus, että etsit ensitöiksesi kuvasta itsesi? Muut ovat toissijaisia.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Sattuu sitä paremmissakin piireissä



Tänään kehitin matikan tunnilla huomaamattani uuden kaavan. Siihen asti tuntui siinä olevan järkeä, kunnes koko luokka - opettaja mukaan lukien - nauroi keksinnölleni. 

Olin lähdössä koulusta, kun tajusin hukanneeni kenkäni. Paniikissa ympäri koulua kenkiä metsästäessäni meinasin myöhästyä linja-autosta. Onnea oli kuitenkin matkassa ja pääsin kotiin. En sukkasiltaan, vaan kengät turvallisesti jalassa.

Joskus vain ilmaantuu yllättävä mieliteko kantaa naapurin pihakeinu keskelle peltoa. Sen teimme ja siinä istuessani ja kuunnellessani koirani oksentamista vieressä nauroin elämän omituisuudelle. 

Aina sanotaan, että bloggaajan elämä on täydellistä. Tämän tekstinpätkän jälkeen kukaan tuskin ajattelee enää niin.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Lumikukka

Tänään halusin olla neiti kesäheinä. Leikkiä, että ulkona olisi kinosten sijaan vehreä nurmikko, auringonpaiste ja voikukkia. Uskotella itselleni, ettei takatalvea ole olemassakaan. Realismi iski kuitenkin vasten kasvoja katsellessani haikeana ulos ikkunasta. Valkoista ja märkää lunta - enemmän kuin kuluneena talvena yhteensä. Totean, että haavekuvat kesäisestä ilmasta ja pukeutumisesta joutuvat odottamaan vielä pitkän tovin. Vai joutuvatko? Ei jos se minusta on kiinni. Laitan päättäväisesti tukan letille ja kruunaan koko takkuisen komeuden valkealla kukalla. Siinä se on. Haavekuvan ja todellisuuden kohtaaminen. Lumen ja kesän. Valkoisen ja kukikkaan.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Impulssimatka

Olin ajatellut, että edessä olisi tavallinen viikonloppu neljän seinän sisällä, yhden tietokoneen, kahden koiran ja muutaman koulukirjan kanssa. Suunnitellut siis suunnittelemattoman hetken kouluviikon päätteeksi. Yhtäkkinen hyvä idea sai kuitenkin pakan sekaisin. Pakkasin rinkan, ostin junalipun ja alle vuorokauden varoitusajalla matkasin kolmensadan kilometrin päähän kummityttöä katsomaan. Ja se kannatti. Impulsiiviset päätökset ja vapauden tunne. Niihin kiteytytyvät ikimuistoisen reissun ainesosat.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Tässä se on

Tuntuu kuin jotain puuttuisi. Ontto olo sisälläni. Missä on elämäni merkitys? En koe iloa asioista, jotka tavallisesti saavat sisimpäni säkenöimään, huuleni hymyilemään. Kaikki tuntuu yhtäkkiä merkityksettömältä. Olenko kadottanut itseni, punaisen langan tästä elämästä?

Otan koiran hihnaan ja ryntään ulos. Vedän raikasta ilmaa keuhkojen täydeltä. Vapautan itseni kahleista. Tunnen tuulen kasvoillani, kuulen lintujen viserryksen. Suljen silmäni ja otan muutaman hyppyaskeleen. Lennän. Ja siinä hetkessä, jossa kaikki on täydellistä, tajuan että se on tässä, elämäni ainutlaatuinen. En tarvitse mitään enempää. Olen onnellinen.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Ei pysyvää ole elämä täällä

Tänne tullaan ja kadotaan. Synnytään ja kuollaan. Se on elämän kulku maan päällä. Juuri nyt meidän tehtävämme on tarttua hetkeen, mahdollisuuteen kiinni ja mennä mukana. Hypätä juuri siihen junaan, joka hidastaa kohdalle. Ei voi koskaan tietää tuleeko seuraavaa.

Sain tästä muistutuksen. Kukaan läheiseni ei onneksi ole poistunut. Vaan. Kuka muistaa tämän postauksen ladon? Kävelin sen ohi tarkalleen kaksi päivää sen jälkeen, kun paikalla vierailimme. Kaksi päivää oli kulunut ja lato oli purettu. Tipotiessään. Olimme päätyneet paikalle sattumalta. Vai olimmeko? Seuraavaa mahdollisuutta ei nimittäin tule.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Inspired


Näen tyylikkäät kengät kaupungilla, kohtaan upean asukuvan netissä, kiinnitän silmäni kaverini uuteen paitaan, vastaantulijan farkkushortseihin. Ja tahdon kakkki ne itselleni. Jokaikisen upean vaatekappaleen haluaisin tuoda myös omaan vaatekaappiini. Miksen vain voisi tyytyä toteamaan, että olipas hieno? Miksen vain saa kuvia täydellisistä asuista pois mielestäni? Ei, kaikki täytyy yrittää metsästää itselleen.

On vain muutama pieni käytännön ongelma. Maailmasta löytyy liian paljon hienoja vaatteita. Liian vähän päiviä niiden käyttämiseksi. Liian vähän rahaa niiden ostamiseksi. Voin vain todeta, että inspiroituminen on vaarallista.

P.S. Mahtavaa naistenpäivää meille kaikille! ♡

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Viimeiset säteet

Aurinkoa lähdimme kiinni juoksemaan. Saimme käsiimme viimeiset säteet. Sisimpäni huusi: "Älä karkaa, älä vielä." Hetken ajan kun jo luulin, että se on täällä. Kevät, jäisit luoksemme. Sinua olemme odottaneet ja kaikkea, mikä liittyy sinuun. Lintuaurojen kulkua kotiin päin, vesien vapautumista, vihreitä puiden silmuja. Ehdin jo tuntea itseni tomun alta heränneeksi, vapaaksi tekemään mitä mieleni tahtoo. Se nimittäin, se ei tahdo enää odottaa.