Inspiraatiotulva

farkkutakki kirppis / raitapaita seppälä + diy / donitsi by me / kaulapanta gina tricot

Kesä saa ihmiset inspiroituneiksi. Eikä suotta. Onhan tämä taas aika ihanaa aikaa. Pitkästä aikaa. Olen aivan ratketa liitoksistani. Kuitelkaa nyt niitä valoisia kesäiltoja ja kuumaa asfalttia. Huolettomuutta. Sitä, kun sadekuuro raikastaa ilmaa. Ollaan iloisia, ollaan nuoria. Meillä on vain tämä hetki, toisemme. Voisiko sitä kaikkea hypettää liikaa?

Luonnokset ja kuvakansiot pursuilevat jo nyt materiaalia. Aivoissani juoksee sata ja yksi uutta ideaa. Löytyy pukeutumista, kuvausretkiä, ajanviettoa sekä erinäisiä tempauksia ystävien kanssa. Pikku hiljaa ne purkautuvat tännekin. On nimittäin kovin vaikea löytää inspiraatiokerän pää. Niin vain ei uskoisi, että idearikkaus voisi aiheuttaa ongelmia.

Kunhan nautitaan. Eikai muulla ole niin väliä.

Elämännälkä

Aion juosta puolimaratonin ja ylittää itseni. Tahdon tatuoinnin ihoani koristamaan. Haaveenani on päästä tekemään mallin hommia. Viettää välivuosi tai pari. Kaipuuta koen ulkomaille, mutta myös kotimaan matkailu kiehtoo. Ehkä ensi yönä ei nukuta lainkaan. Jalkani toivovat tanssia.

Sisälläni on tarve tehdä asioita. Ei vain suunnitella, jossitella ja sanoa "sitten joskus". Nyt. Sen aika on juuri nyt. Elämäntilanteet muuttuvat ja jo pian tuttu ystäväpiiri hajoaa, kun kukin lintu aloittaa lentonsa omille poluilleen. Oman lentonsa. Myöhemmin ehtii olla aloillaan ja rauhoittua koettuja muistelemaan. Ensin vain on elettävä ja koettava, jotta on mitä muistella. Ja sen teemme. Minä teen. Tänä vuonna nimittäin tapahtuu. Nyt on aika mennä.

Tahdon nähdä ja kokea. En vain asioita loputtomiin hokea. En jämähtää paikoilleen.

Joko jännittää?

Juhlavalmistelut vauhdissa ja loppua kohden tiivistyy vaan. Mekko, kukat, astiat, pöydät, tarjottavat... Unohtamatta säätiedotuksen ahkeraa vahtimista. Pienen juhlatehtaan kapteenin kapasiteettia koetellaan. Olen varma: kyllä me tästä selvitään, kun yhdessä tehdään. To do -listaltakin vähitellen kohdat vähenevät. Kohta helpottaa. 

Kaiken tämän keskellä minulta kysytään: Joko jännittää? Niin mikä, tulee ensimmäisenä mieleeni. Sen melkein unohtaa, että itsehän tässä on valmistumassa. Vieraat tulevat juhlimaan minua. Lakki, se painuu hartioideni päällä köllöttelevän pään päälle. Minun päähäni.

Valmistelussa mukavinta on tietää, että paras pala on vielä edessä päin. Vaikka saatoinkin tässä vannoa pysyväni leipomishommista kaukana seuraavat kuukaudet. Viikon päästä meillä on juhlat. Kai sen pikkuhiljaa tajuaa. Pieni perhonen lepattelee siipiiään.

Tsemppiä muillekin juhlahässäkän keskellä! Kyllä se siitä humuksi muttuu!

// Olette saattaneet kuulla, että ainakin minulle erittäin tutuksi tullut kaveri, Blogilista lopettaa kuunvaihteessa. Jotta sitä kautta blogiani seuraavat pysyisivät matkassa mukana, löytyy tästä linkit muihin kanavoihin. Nähdään siellä!

Blogger

Bloglovin

Instagram

Edelläkävijöistä

paita seppälä / neule h&m + diy / farkut seppälä + diy / hattu seppälä / kengät vans

Ihmiset haluavat olla ensimmäisiä. Voittaa ja saada siitä mainintaa. Tai ainakin päästä mainistsemaan siitä itse. Voi olla, ettei päde kaikkeen, mutta ainakin seuraavaan istuu kuin nyrkki silmään. Ihmiset haluavat olla muita edellä kuluttaen lausetta: olin/omistin/tein/tiesin ennenkuin siitä tuli suosittua. Musiikissa, muodissa, urheilussa. Kaikissa pätee. Olin aikaamme, aikamme ilmiöitä edellä.

Hienoa on myöntää itse sortuvansa samaan. Radiossa soinut tämä kappale - olin luukuttanut sitä jonkin aikaa ennen muiden havahtumista samaan. Pitkä polkka - on roikkunut jo vuoden päässäni ja huippubloggaajat kilvan lyhentävät hiuksiaan vasta nyt. Kettureput - minulla on ollut oma minini jo ala-asteelta lähtien, kun vasta muutama vuosi sitten loput löysivät myös sen hienouden. Sekä farkkurotsi että adidaksen jumppakassi - ne löytyivät kaapistani ennen ajan hermoilla kiitävää ystävääni.

Ja muuta en sitten keksikään. Mutta edellä mennään, todistetusti.

Kenellä alkoi kiehuttamaan? Kenties kaikilla muilla paitsi itse kehuskelijalla. Minulla. Syyttävä sormi kohti omaa napaa. 

H H

Kyynel seuraa toistaan tuhrien edellisen päivän kulissin. Avunhuutoja. Nyt yksin tähän pysty en. Nyt, kun kaikki uhkaa mennä pieleen enkä itse voi tehdä mitään. Vain odottaa. Ja sehän tuskaisin osa onkin.

Taivaskin repeää itkuun. Lohduton kohina. Uskotko, että sateen jälkeen paistaa aurinko?

Maa ei järähtele eivätkä vuoret halkeile, mutta jostain laskeutuu rauha. Epätoivo hälvenee kuin sadepilvet poudan tieltä. Oloni on tyyni. Kyllä kaikki järjestyy - ja niin järjestyykin. Tutun kirjekuoren näkeminen kohottaa käteni ylistämään. Uskomaton on ilo ja helpotus, kun hukkaan menneeltä tuntunut työ onkin tallessa. Viikkojen ja kuukausien työ. Auringon voi nähdä jälleen paistavan kasvoillani.

Uskotko nyt?

// Kuvissa on kultainen, kaunis Venla. Eikö olekin tytöllä ihana hymy!

#yolo

farkkutakki carlings / paita seppälä / hattu seppälä / housut kirppari / kengät vans

Aina pitäisi olla kiinni hetkessä, elämässä. Tulisi elää kuin viimeistä päiväänsä yhtyen ajatukseen, joka painottaa, ettei aikaa löydy hukattavaksi. Hokea sitä muillekin kuin muistutuksena. Itseämme muistuttaaksemme. Täysillä kun mennään, ei mitään tule missattua. Hetkiä, elämyksiä ja saavutuksia. Näitä maailman anteja, rakkauden ja ilon anteja, nuoruuden anteja ahmiessa pysymme menossa mukana. Ja siitä tavallaan pidänkin.

Mutta tänään en jaksa. Ehkei aina tarvitsekaan.

Sade vetää taivasta harmaana verhona kohti tannerta. Valun, kulkeudun veteen liuenneena eikä järjen mukaisilla vastusteluilla ole mitään vaikutusta. Varjoni laahustaa pitkin tyhjää taloa. Kokkiohjelmia ja amerikkalaista hömppää. Tässäkö on tämä päivä? Ilman mitään järkevää tekemistä tai aikaansaannoksia? Turhuus. Kai se vain täytyy hyväksyä. Rauhoittaa olo ja vain hyväksyä. Tänään lepään ja kuuntelen pisaroiden tasaista rummutusta. Ehtii sitä huomennakin olla olemassa.

Päivä Elsan kanssa / My day

Arkeni tässä elämänvaiheessa poikkeaa erittäin paljon viimeisestä 12 vuodesta. Totesinkin viettäväni ikään kuin minimittaista välivuotta. Ja sehän kelpaa! Rytmiä arkeen on tulossa kesätöiden muodossa, mutta vielä jonkin aikaa mennään näin. Siksi ajattelin, että päivä Elsan kanssa -postaus voisi olla nyt paikallaan. Tässä siis eräs parin viikon takainen perjantai, joka kuvastaa melko kattavasti tämänhetkistä elämääni.

Päiväni alkaa ilman herätyskelloa 11 aikaan, kun vihdoin pienen tai vähän isomman somen selailu tuokion jälkeen saan itseni sängystä ylös. Miten olenkin joskus jaksanut nousta 6.45? Huh. Ei sellaisesta tietoakaan. Rauhallinen ja kiireetön meiniki jatkuu aamupalalle. Hapankorppu avokadolla ja juustolla on tämänhetkinen pala parhautta.

Aamupalan jälkeen ajattelin käydä lenkillä, mikä saakin tapahtua rivakkaan tahtiin. Heti liikkumisen ja suihkun jälkeen oven takana ovat nimittäin jo ystäväni, jotka kutsuin maistelemaan tekemääni kakkua. Leipomista on ylppäreiden tiimoilta luvassa runsain mitoin. Tämänpäiväinen makukokeilu kaikin puolin hyvä, mutta valitettavasti vastaus on: ei jatkoon.

Kun saman pöydän äärelle istuu kolme viisasta päätä, ei voi välttyä jatkosuunntelmilta.. Tällä kertaa ne ovat extempore reissu kaupunkiin jälleen ilman sen suurempaa tarkoitusta. Näitä on tullut jokunen tehtyä viime aikoina... Mutta mukavaahan se. Ei siis muuta kuin laittautumisen kautta autoon ja matkalle.

Muutaman kaupan kiertäminen on meille tarpeeksi. Shoppailu ei enää aiheuta samanlaisia kiksejä kuin taannoin. Päädymmekin vaalikojujen (lue ilmaisen ruuan) äärelle. Kai sitä hieman pitäisi perehtyä.

Vielä näidenkään haahuilujen jälkeen ei tee mieli lähteä kotiin, mikä johdattaakin meidät sitten - minnekäs muuallekaan kuin syömään. Miten meni noin niinkun omasta mielestä?

Matkan varrella tuli poikettua kirpputorilla, josta ei tietenkään voinut tyhjin käsin lähteä. Ne vain sattuvat olemaan melkoisia kultakaivoksia ja vielä kovin mieleisiä. Senhän sitten huomaa rättien ja riepujen määrässä. Päiviteltyäni vaatekaappini kriittistä tilaa alan vihdoin keräämään tavaraa kasaan eteenpäin vietäväksi.

Ilta jatkuu vielä iltapalan, kutsujen väkertämisen sekä netflixin parissa. Tämä on ollut mukava päivä.

Lucky one?

Perhe, ystäviä ja katto pään päällä. Ruokaa, terveys, vaatetta ja perusturva. Mahdollisuuksia, mukavia puuhia ja onnellisia päiväkirjamerkintöjä. Tiedossa juhlat, muutama kiva päiväreissu sekä töitä. Suunnitelmia, iloa ja kesän tuntu. Tulevaisuus.

Kohdallani ovat asiat hyvin. Erittäin hyvin. Aamulla herätessäni saan hymyillä, koska tiedän edessä siintävän päivän olevan hyvä. Miten kurjaa siis on, kun ajatusten täytyy takertua pikku kurttuihin. Muuten sileällä iholla kiinnittyy katse vain olemattomiin epäkohtiin. Tai siihen, etteivät kuvat onnistuneetkaan täydellisesti. Kuinka turhaa. Unohdan olla kiitollinen kokonaisuudesta. Siitä, ettei pula ole mistään. Siitä, miten naurettavan hyvin asiat ovatkaan. Miten onnekas olenkaan.

Tänään kiitän.

Kevätfiltteri

Renkaat kuluttavat kuivaa asfalttia. Aurinko tervehtii tomusta uutterasti esiin puskevia leskenlehtiä. Lintujen kirkas viserrys kuuluu jostain läheltä. Koivun oksilla jo vihreää.

Minä olen tässä yhtenä mullasta kohottautuneena leskenlehtenä. Uudistuneena. Täynnä energiaa. Voimaa kohdata mitä maailmalla on annettavanaan. Projektit valmistuvat ja meininki on sopiva rennon tehokas. Niin, että mahdollisuus on viettää vaikka koko päivä hyvästä seurasta ja sen kehittämistä tempauksista nauttien. Vihdoinkin on mahdollisuus. Elämä, se pitää intoni yllä. Samalla jaksan jälleen kerran ihmetellä ympärillä tapahtuvia asioita. Joka vuosi samalla kaavalla toistuen, mutta silti aina yhtä lailla silmät avartaen. Kevät saa katsomaan maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi. Laulamaan koko sielullani "lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin". Patoamaan puron vettä vain, koska se tuntui hauskalta idealta.

Tunnen typerän mairean hymyn levittäytyvän kavoilleni. Hyvä olo syvällä rintalastan alla.