tiistai 6. elokuuta 2013

Railway

paita ginatricot+muokkaus / hame by me / kengät converse / reppu kånken

Päähänpiston innoittamana hypätään pyörän selkään ja pian ollaankin Millan kanssa hulluttelemassa (vihaan sitä sanaa) rautatiekiskoilla. Tuosta kulkee vain muutaman kerran päivässä puulastilla kuormattu juna, mutta oltiin silti aluksi aivan kuset housussa. Kesti hetki ennen kuin uskalsimme edes astua radalle ja jonkin aikaa vaan katsoimme molempiin suuntiin junan tulemisen pelossa. Voi nössöt. No ei me lopulta edes muistettu olevamme junanallejäämisvaarassa, hölmöt jutut veivät huomion. Kaiken kaikkiaan oli jälleen varsin ihastuttava ilta.

Ja noista kuvista vielä sen verran. Osa on Millan, osa mun kamerasta. Yritin ikuisuuden saada niistä lähellekään saman säsyisiä, mutta en ole edelleenkään tyytyväinen. Antaa olla. Älkää menettäkö yöunianne. Tein sen jo puolestanne.

2 kommenttia :