keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Remontin paremmalla puolen

Olen tässä jo jonkin aikaa tuijotellut tyhjää ruutua ja yrittänyt kasata ylitsepursuavia ajatuksiani. Samaan aikaan olisi sanottavaa enemmän kuin pahemman luokan puheripulissa ja taas samalla en saa muodostettua yhtäkään järkevää lausetta.

Kaikki alkoi, kun ymmärsin voivani kaikkea muuta kuin hyvin. Pieni ääni sisälläni huusi muutosta. Kaipasi energiaa ja intoa. Liikettä. Hyvää oloa ja iloa olla omassa kehossa. Tässä elämäntilanteessa. Pitkään olin kuuntelematta sitä. Vaimensin avunhuudot toistelemalla sen olevan liian vaikeaa. Monimutkaista ja aikaavievää. Jotain, minkä joku muu voi tehdä, mutta en minä.

Eikö usein ole niin, että inspiraationpuuska iskee pahimmillaan, kun toteutus on mahdotonta juuri sillä nimenomaisella hetkellä. Leipomisinnoissa kaapista puuttuvat oikeat ruoka-aineet, diy-projektin iskiessä tajuntaan uupuvat tarvikkeet ja lenkkikengät polttelevat eteisen lattialla kamalimman kaatosateen aikaan. Näin pääsi käymään. Sairastin toista viikkoa neljän seinän sisällä jääkaappi autiona kaikuen. Ja silloin päätin, että ruokavalioni epämäääräisyys sekä liikkumistottumukseni tai ennemminkin niiden sen hetkinen puute tulevat muuttumaan juuri sillä samaisella sekunnilla.

Toisin kuin yleensä, onnekseni, tämä inspiraationpuuska ei ottanut kadotakseen heti, kun todellisuuden mahdollisuus astui varpaallakaan pelikentälle. Olin imuroinut tietoa, tankannut innokkuutta ja lukenut ihmisten kokemuksia. Olin valmis. Siitä alkoi matka kohti itselle parhaiten sopivan elämäntavan löytämistä. Se alkoi aivan nollasta ja on nyt jo päätynyt pisteeseen, jossa liikunta on voimavara ja ruokailu nautinto. Innostun asioista. Innostun elämästä. Pysähtymisestä ei tietoakaan.

Tarinan opetus siis on -  kuunnelkaa itseänne, kehoanne. Voiko se hyvin? Mikäli ei, mitkä ovat muutokset, joita se kaipaa. Kun ne on löydetty, unohda himskatin tekosyyt. Tottumusten remonttiin laittaminen voi loppujenlopuksi koostua hyvinkin pienistä valinnoista. Ainoa todellinen este löytyy korvien väliin jäävästä tilasta. Älä anna sen enää hidastella. Muuta asennetta, muuta elämänlaatuasi.

Niin, kai vain halusin sanoa, että nyt on hyvä olla.

4 kommenttia :

  1. JN Olet tietysti aina upea. Röyh.

    VastaaPoista
  2. Näytät punaiselta. Tosin ainahan sinä näytät hyvältä.

    VastaaPoista
  3. Et voi olla tuo oranssi tyttö tuon lasin edessä?

    VastaaPoista