keskiviikko 19. marraskuuta 2014

MNF 2014

Lueskelen tässä viime vuoden Maatis postaustani ja yritän saada ajatuksia kasaan. Huikeaahan se oli tänäkin vuonna. Sanomattakin selvää. On fiilistä ja ystäviä, rytmiä sekä liekkitehosteita. Tanssia rakkauden ehtymättömässä vesiputouksessa ja mahdollisuus olla siinä hetkessä unohtaen kaiken muun. Samaan aikaan on kuitenkin niin paljon ajateltavaa. Tänä vuonna erityisen paljon minua puhutteli Timon stoori.

Usein kysymme miksi. Miksi juuri minä? Miksi juuri minun pitää kärsiä? Miksi tuossa perheessä joudutaan kokemaan niin paljon surua? Miksi elämä ei kohtele kaikkia tasapuolisesti? Totuus on kuitenkin se, ettei meillä ole kykyä ymmärtää koko totuutta. Kaiken näkemämme yläpuolla on nimittäin suunnitelma, joka kantaa ja vie meitä eteenpäin.

Varmasti kysyivät Timon läheiset tämän menehtymiselle satoja kartoja syitä. Oi Isä, miksi sallit sen tapahtua. Miksi niin nuorena? Eipä varmasti osattu kuvitellakaan, mitä siitä poikisi. Timon elämä oli osa suurempaa suunnitelmaa. Yksi ihminen kuoli, jotta meillä olisi mahdollisuus kokea yhteenkuuluvuutta, elävän Jumalan läsnäoloa ja juhlia tätä kirkkautta. Kokoontua yhteen ja ylistää. Mitä olemme me kyseenalaistamaan. Voimme vain olla niin kiitollisia suunnitelmalle, jossa kaikella on tarkoituksensa.

12 kommenttia :

  1. Olin ekaa kertaa mnf'ssä ja tykkäsin meiningistä ihan älyttömästi! Jos vaikka ensi vuonna uudestaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin kuviasi festareilta (oli muuten hyviä!!) ja taidettiinpa olla aikalailla samassa kohdassa Idän Ihmeitä fiilistelemässä. Voi, että se olikin huippua! Mahtavaa, että sullakin oli hyvä festariviikonloppu! Ja todellakin kannustan lähtemään uudestaan. Tähän ei ihan heti kyllästy!

      Poista
  2. ei nyt liity aiheeseen mutta miten sulla on menny kirjotukset?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, ei ihan ollut YTL kanssani samaa mieltä. Sen lisäksi, kun ehti jo päästä hieman parempien tuloksien makuun.. Mutta ei se mitään. Ihan tyytyväinen olen silti arvosanoihini.

      Poista
  3. Ihan käsittämätöntä johdatusta tämä. On aika näppärää, että ihan sama mitä tulee vastaan, voi olla vaan ja odottaa. Vielä tulee paremmat päivät. Siitä voi olla varma.

    Itseasiassa on muuten erittäin näppärää.


    Huomaa intertekstuaalinen viittaus ensimmäisessä kuvassa lavalla kitara kourassa heiluvan miehenhupakon hittibiisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kaunis ajatus kyllä! Sen odottamisen lomassa meillä on kutenkin tehtävänä loistaa ja jakaa sitä näppäryyttä sekä kirkkautta! Mutta paremmat päivät tulee, se on mahtavaa!

      Mielestäni hupakko on hieman harhaanjohtava sana kuvaamaan tuota kitaramiestä. Kuunnelkaa niitä tämän tuotosten sanoituksia ja kelatkaa ihan tosissaan, miten rohkaisevaa ja moniuloitteista sisältöä niissä on! Minusta ainakin.

      Poista
  4. Aivan mieletön blogi sulla ja uskomattoman ihania kuvia! Aivan maagisia! Oli pakko alkaa seuraamaan sua instagramissa ja voit olla varma että tuun vierailemaan sun blogissakin tosi usein! :) Tosi monen kuvan kohalla suu loksahti auki - ihan oikeestikko jollakin on näin hienoja ja inspiroivia kuvia?? Jatka samaan malliin! :)

    http://mmmiljaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! Missä tällaisia herttaisia tyttöjä ja kauniita sanoja oikein kasvaa? ♡ Olen todella todella otettu ja kiitollinen kannustavista kehuistasi! Kyllä tällaisen palautteen voimalla jaksaa vaikka kuuhun! :D

      Poista
  5. Voi että! Oon joskus aiemmin kesällä eksynyt tänne sun blogiin ja huomasin jo sillon että asutaan samassa kolosessa, Keski-Suomessa mutten oo tajunnut mistään että oot kaiken kukkuraksi uskovainen. Miten sattuikaan taas joku yhtenäisyys? En tosiaan tiedä. Ihania kuvia sulla on täällä blogissa ja mä aina hurahdan selailemaan niitä pitkäksi aikaa! Ja miten ihania kuvauspaikkoja oot löytänytkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana oli lukea sun kommentti! Hauskoja yhteneväisyyksiä sitä löytyykin. Sattumiksi joku saattaisi sanoa, en tiedä. Paljon kiitoksia kehuista ja piristyksistä! :--) Uskomatonta, että joku saattaa minun pikku blogiani ihan hurahtaa selaamaan!

      Poista