tiistai 8. joulukuuta 2015

Back on track






Olen aina ollut parempi ilmaisemaan tunteitani kirjoittamalla. Se puhdistaa mieltä saaden aikaan jonkinlaista järjestystä. Se on ollut suhteellisen helppoa. Joskus tulee kuitenkin aika, kun on liian paljon pohdittavaa. Yhtaikaa löytyisi sanottavaa loputtomasti, muttei kuitenkaan mitään. Menee tukkoon. Sanaakaan ei vain saa ulos. Tekisi mieli kirjoittaa päänsisäinen ummetus...

Tällaista aikaa on eletty. Epävarmuutta, yrityksiä ja pettymyksiä, suunnatonta onnen kihelmöintiä sekä sumuisia sudenkuoppia, toivoa ja toivottomuutta. Niin paljon tunteita suuntaan ja toiseen.

Olen ollut hukassa.

Olin, mutten ole enää. Kiitos itseni kuuntelemisen. Kiitos asioiden järkeistämisen. Kiitos äidin. Kiitos monien viisaiden neuvojen. Sain totaalisen huuhtelun. Se teki kipeää, mutta toi selkeyden. Ja voih, miten unohdinkin kuinka ihanaa on katsella eteenpäin kirkkaan puhtaasta ikkunasta. Ei törmäyksiä tai horjuvia askelia.


Täällä ollaan valmiina uuteen nousuun.

15 kommenttia :

  1. Ihan superihania kuvia Elsa ♥

    VastaaPoista
  2. Vau sulla on kyllä aina niin upeet kuvat! :) Tykkään myös kovasti sun tyylistä kirjoittaa <3

    http://marjukkakatariina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kovin otettu sun kommentista! Kiitän kovin! :--)

      Poista
  3. Aivan ihanat kuvat ja tiiän kyllä tuon fiiliksen, mitä tarkoitat.. Mulla on nyt vähän sellainen "lukko" kun oon ollu pitkään aika tyytyväinen ja onnellinen niin ei oo sellaista suru-ahdistus-kirjoitusfiilistä ollu aikoihin ja sehän se on just paras moodi kirjoittajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kuitenkin ihan hyvä, että elämässä menee mukavasti! Taidetaan tarvita sellainen sopivan suuruinen tunnepuuska, jotta kirjoittaminen sujuu. Kun mennään liian kovaa tai möngitään liian syvällä, ei mun kohdalla ainakaan vaan saa mitään ulos. Ja oon huomannut, että jonkun muutoksen edessä aika usein tulee tarve kirjoittaa. Se vaan on niin hyvä tapa purkaa ja jäsennellä!

      Kiitos Anni! :--)

      Poista
  4. Oot tosi taitava kirjottamaan! <3

    VastaaPoista
  5. Vitsi mikä kuvauspaikka! ihanaa että päivitit, tätä on odotettu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän noiden maisemien upeudesta oikein mihinkään pääse! Ihana kuulla noin innokkaasta vastaanotosta. Kiitos kommentistasi! :--)

      Poista
  6. Apua ihana kuvauspaikka! <3 Oon niin kateellinen sun taidolle ottaa kuvia, löytää kuvauspaikkoja ja kirjoittaa.

    http://jenzkusmile.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, älähän nyt kateellinen kuitenkaan ole. Niin paljon olis täällä päässä skarppaamisen sekä oppimisen tarvetta! Kiitos joka tapauksessa Jenni! :--)

      Poista
  7. Aivan ihania kuvia!!

    http://therhythmoftherush.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia. Olen aina tykännyt junista,radoista, siitä ratapölkkyjen tervanhajusta.Elät unelmaani. Minäkin haluaisin haistella ratapölkkyjen tervaa juuri nyt

    VastaaPoista