maanantai 21. joulukuuta 2015

Novelli nimeltä elämä



takki 2nd hand / huppari 2nd hand (nike) / farkut dr denim / kengät converse

Tiedän, mitä tarkoittaa muuttaa uuteen taloon. Jonkun toisen kotiin. Kaupunki, ympäristö, kaikki uutta. Ja et tunne ketään. Tiedän, miltä tuntuu olla tämän kaiken keskellä yksin. Kaukana ihmisistä, jotka oikeasti välittävät sinusta sinuna. Ei sen perusteella, mitä teet tai et tee. Olen tuntenut nahoissani, mitä tarkoitetaan mukavuusalueelta poistumisella. Tiedän, että se jos jokin on kivinen tie. Yrittää löytää tekemästään jotain nautittavaa, kun tunne sisällä on kaikkea muuta.

Ja nyt tiedän, että tästä kaikesta voi selvitä. 

Se on novelli, jonka jokainen sivu ei tosiaankaan ole täytetty pelkillä hymynaamoilla sekä huippuhetkien hypetyksellä. Ei kuitenkaan myös vain negatiivisilla värssyillä. Mukaan mahtuu välistä monotonista välilyöntiä ja kyyneleiden tahrimia, repaleisia sivuja. Ei helppoa luettavaa. Aina tulee kuitenkin aika kauniisti aaltoilevien kepeiden runojen. Nousukiitojen. Vauhdikkaiden seikkailusarjojen, jossa loppuratkaisu on menestys. 

Enkä malta odottaa tulevaa. Parhaillaan kirjoitettava novelli on pian saamassa juonen täyskäännöksen. Uusi jakso koittaa. Alku. 

6 kommenttia :

  1. Ompa sun hiukset kasvaneet !! Loistavia kuvia ja loistava teksti, kuten aina :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne ovat kyllä ihan venähtäneet. Melkoinen reuhka.. :D

      Kiitokset sulle! :--)

      Poista
  2. Maailman paras kantribiisi, no, ehkä Johnny Cashin jälkeen
    ...
    https://www.youtube.com/watch?v=xe0CZxfS-fw

    VastaaPoista
  3. I see colors
    I see them painted black



    VastaaPoista