NOLA

Kun puhutaan matkustamisesta, ei reissun pituus välttämättä määritä kokemuksen onnistumista. Sain ihanan ystävän samalle mantereelle ja muutaman päivän retken New Orleansiin. Vaikka nämä palapelin palat miten olisi asetellut, olisi kuva joka tapauksessa todennäköisesti ollut kaunis. Tai ainakin jotain, mikä ei muistista pääse heti haihtumaan. Ja niin tosiaan pääsi käymään.

Kauniita värikkäitä rakennuksia, ratikoita, paikallista ruokaa, puistoja, salamojen lyöntiä joen takana, palmupuita. Näkemällä  niin paljon asioita, tuntuivat nämä muutama päivää vähintään tuplalta.

Ei matkamme ja ennen kaikkea käsityksemme kaupungista olisi ollut kokonainen, mikäli emme olisi hakeutuneet turistivilinän ulkopuolelle. Näkemään sitä, mitä kaupungin asukkaat ovat joutuneet kokemaan. Millaista on elää asuinalueella, jonka tulva on turmellut viisi kertaa viimeisen sadan vuoden aikana. Siellä ihmiset vain odottavat seuraavaa. Pitävät silti yhtä. Pelon alla parhaansa mukaan elävät.

Tottakai minä ja ystäväni olimme turisteja siinä missä kuka tahansa muukin, mutta avaimina olivat tutkiminen ja joskus ehkä sen vähemmän järkevän reitin valitseminen. Heittäytyminen. Tietysti myös tuhansien askelien verran kävely. Lyömätön tiimityö takapakkienkin edessä. Lyömätön tiimi.