keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Kaikki todella järjestyi

1,5 viikkoa sitten

"Tiedän mitä teen", sanoi pikkusiskoni. Asiayhteys oli hyvinkin arkinen, mutta sanat iskivät tajuntaani. Ne hakivat samaistumisen mahdollisuuksia. Aivan turhaan. En niitä sanoja voisi toistaa. Ja jos sen tekisin, olisi esitys niin epäuskottava etten uskoisi itsekään.

En todella tiedä mitä teen. Mutta teen. Olen yhtäaikaa aivan hukassa ja silti jollain tapaa löydän itseni siirtymästä eteenpäin. Isoja päätöksiä koulupaikan vastaanottamisesta edessä olevaan muuttoon ja koko loppuelämään. Yksin osaa en.

Olenko siis eksyksissä? En tietenkään. Ehkä kuitenkin. En minä tiedä.

Kolme päivää sitten

Lyhyessä ajassa voi tapahtua paljon ratkaiseviakin käänteitä. Nyt tiedän vähän paremmin. Elämä osaa yllättää pientä kulkijaa. Tulen kuin tulenkin muuttamaan toiselle puolen Suomea opiskelujen perässä. Kysymysmerkkejä ilmassa. Eletään jännittäviä aikoja.

Tänään

Olen aivan ymmälläni. Sain etsintöjen jälkeen asunnon tulevasta kotikauungistani. Tämä alkaa olla todellista. En käsitä. Nyt tiedän, minne olen menossa. Mitä olen menossa tekemään. Aivan varmaksi en osaa sanoa miksi. Mutta se selviää matkan varrella.

Ystävä, asiat järjestyvät. Joskus nopeammalla aikaaululla kuten tämä tarina onnellisesti opettaa. Toisinaan se ottaa aikaa. Älä lannistu tai luovu toivosta. Kaikki tulee kääntymään hyväksi. Kaikki tulee järjestymään.

Valokuvaaja Minna Ikonen

6 kommenttia :

  1. Ihania kuvia ja teksti! Minne olet muuttamassa? :) Tsemppiä muutoksiin!

    VastaaPoista
  2. tykkään niin lukee näitä sun juttuja! : ) samaan kaupunkiin minäkin pääsin, syksyllä nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin kiva kuulla - kiitos! :--) Hassua, niin tehdään siis kuka ikinä oletkaan!

      Poista
  3. Olen yrittänyt kanavoida purkauksiani muille ihan järjettömän kauniille naisille. Olen löytänyt vain kaksi: Pihlapinja ja Pinnchie. Molemmat ovat aivan mielettömnän kauniita tyttöjä, mutta jostain syystä vain sinä saat kännissä aikaan primitiivireaktion. Olen ihan oikeasti yrittänyt hoitaa ongelman, mutta tuloksettaa.

    VastaaPoista