Ihailen sitä, kun ihminen tekee omaa juttuaan. On löytänyt jotain, josta innostuu. Yhdelle se on rakas uusi tai vanha harrastus. Taito ja sen oppiminen. Toiselle se on huolenpito ja perheen perustaminen. Kolmannelle elämäntavan vaaliminen. Uravalinta. Mitä ikinä se onkaan, hän tekee sitä koko sydämellään. Elää siinä. Merkitystä ei ole menestyksellä tai numeroilla pankkitilillä. Päättäväisyys loistaa silmistä ja palo puheesta. Tyyppi on tässä omimmillaan. Ja se on kovin inspiroivaa.
En ole itse koskaan ollut päämääristäni erityisen tietoinen. Vain olen tässä, elän ja pyrin aina tekemään parhaani. Tekemään parhaani ihan kaikessa, mutta ennenkaikkea löytämään niitä asioita, joita voin tehdä rakkaudella.
Oman jutun äärellä tuntuu kuin osa itsestä olisi löytynyt. Osa, jonka ei alussa edes tiennyt olevan hukassa.
ihanan kesäisiä ja niin kauniita kuvia!! ♥
VastaaPoistaKiitos sulle! :--)
PoistaMake love, not war. Näytät ihan hipiltä (mikä ei ole paha asia). Olen yrittänyt pysyä pois blogistasi, koska tiedän mokaavani joka kerta kun tänne jotain kirjoitan, mutta jotenkin siinä taas pääsi käymään niin, että pakko oli tulla kommentoimaan. Olisi helpompaa pysyä pois, jos kuvasi eivät olisi niin upeita ja täydellisyyttä hipovia. Kröhöm, siis, yritän nyt kehua niitä, ilman kuolaamista. Äh, ei tästä tule mitään. Olen kuitenkin iloinen puolestasi, koska näköjään pääsit vihdoinkin ammattikuvaajan eteen. Näytät hyvältä vihreiden puiden alla. Itse olisin vienyt sinut synkkään kuusimetsään valkovuokkojen keskelle, mutta en moiti muitakaan ratkaisuja. Ja anteeksi taas aikaisempia känniviestejäni, jotka eivät varmaankaan jää viimeisiksi, röyh.
VastaaPoistaAllekirjoitus unohtui
VastaaPoistaJN a.k.a Sika-Kyösti