keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Laatu ennen määrää

Miten mahtavan viikon sainkaan viettää tuon ihanan tytön kanssa. Meillä ei ollut käytössä aikaa mielin määrin, mutta tekikö se tapaamiseta vähäpätöisemmän. Sanosin ennemmin että päinvastoin. Ehkä juuri siksi yhteiset päivät olivat niin erityisiä. Niitä ei ollut määräänsä enempää jaossa, vaan ilo otettiin irti siitä, mitä oli annettu. Siispä saldoon viikko lisää tai vaikka kaksi, ei olisi tilanne siitä muuttunut. Määrän lisääntyessä saattaa nimittäin laatu laimeta. Nyt monta ihastuttavaa hetkeä jää muistoihin elämään. Niitä jää kaipaamaan. Ei makeaa mahan täydeltä, vaan jotain säästettäväksi myös seuraavaan kertaan.

Laatu ennen määrää näkyi myös ostoksissa (ei kuitenkaan materiaalin laadussa hmph), jotka molemmat ovat kätevästi kuvissa nähtävissä. Viininpunainen pitkä neuletakki sekä tikattu paita, jonka värille minun sanavarastostani ei löydy vastinetta. Ja kuinka molemmista pidänkään! Ei tusinoittain tavaraa, vaan juuri sitä, mitä todella halusin. Ei mahdollisuutta päivittäiseen tapaamiseen vaan jotain todella erityistä ja ainutlaatuista. 

8 kommenttia :

  1. mistä toi neuletakki ja raitapaita on? *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuletakin löysin pimkiestä, joka todellakin pitäisi olla Suomessakin! Raitapaita sen sijaan on joskus H&Mstä superalesta poolopaitana ostettu ja sittemmin tuunattu. Halpaa ja kätevää!

      Poista
  2. aivan ihania kuvia! ootte niin kauniita! *--*

    http://vievies.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Niin totta tää sun teksti, oon samaa mieltä! Aivan ihanat noi paidat ja vau, taas niin upeita kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huikean mukavasta kommentista Amanda! Itsellekin tulee niin hyvä fiilis! :--)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Suuren suuri kiitos! Jokainen saamani kommentti on ainutlaatuinen, mutta jollain erityisellä tavalla se piristää, kun kommentin takana on jokin niinkin huikea bloggaaja kuin sinä. Ilo on, että olet tänne päätynyt. :--)

      Poista