Hyvän tovin olen pohtinut, mitä kirjoittaisin. Pähkäillyt, kuinka ihmeessä mahduttaa kolmen niin mahdottoman onnellisen päivän fiilikset muutamaan riviin. Tällä hetkellä nimittäin tuntuu kuin niitä päiviä ei olisi koskaan ollutkaan. Kaikkia niitä tapahtumia koskaan tapahtunutkaan. Se vain oli jotain liian hyvää ollakseen totta.
Tulen aina muistamaan rullatuoliseikkailut koulun käytävillä, huutamisesta käheän äänen, torttukisan tuotoksen, karkkien heittämisen riemun, vapauden, kaikki ne fiilistelyt ja hulluttelut. "Aamuja nolla." Niin ympärilläni sekä omasta suustanikin raikui. Enkä oikeasti edes ymmärtänyt, mitä se todella merkitsisi. Ehken halunnutkaan ymmärtää. Siinä hetkessä oli vain rakkaita ihmisiä, oikeita hanimussupupuleita sekä niin paljon iloa ja elämää. Naurun ja tanssin täyteistä, raikasta elämää.
Rekan lavalla huomasin ihmetteleväni ääneen, miten mahtavaa onkaan olla tässä. Täydellisen elossa. Tehdä ihmiset iloisiksi makeisilla, hymyillä hienon päivän kruunaavalle auringolle ja nauttia juuri nyt käsillä olevasta hetkestä. Nimittäin liian pian se jo riensi pois jättäen vain jäljen. Kauniin jäljen, jonka voisi kuvitella tekevän surulliseksi: onhan se kaikki yhtäkkiä vain ohi. En kuitenkaan ole surullinen. En ainakaan vielä, sillä muistot, ne säilyttävät kauneutensa. Kukoistavat. Pysyvät mielessä muistuttaakseen joka päivä uudelleen, kuinka onnekas olenkaan.
Tulen aina muistamaan rullatuoliseikkailut koulun käytävillä, huutamisesta käheän äänen, torttukisan tuotoksen, karkkien heittämisen riemun, vapauden, kaikki ne fiilistelyt ja hulluttelut. "Aamuja nolla." Niin ympärilläni sekä omasta suustanikin raikui. Enkä oikeasti edes ymmärtänyt, mitä se todella merkitsisi. Ehken halunnutkaan ymmärtää. Siinä hetkessä oli vain rakkaita ihmisiä, oikeita hanimussupupuleita sekä niin paljon iloa ja elämää. Naurun ja tanssin täyteistä, raikasta elämää.
Rekan lavalla huomasin ihmetteleväni ääneen, miten mahtavaa onkaan olla tässä. Täydellisen elossa. Tehdä ihmiset iloisiksi makeisilla, hymyillä hienon päivän kruunaavalle auringolle ja nauttia juuri nyt käsillä olevasta hetkestä. Nimittäin liian pian se jo riensi pois jättäen vain jäljen. Kauniin jäljen, jonka voisi kuvitella tekevän surulliseksi: onhan se kaikki yhtäkkiä vain ohi. En kuitenkaan ole surullinen. En ainakaan vielä, sillä muistot, ne säilyttävät kauneutensa. Kukoistavat. Pysyvät mielessä muistuttaakseen joka päivä uudelleen, kuinka onnekas olenkaan.
Niin ihanasti kirjotettu ja niin kivoja kuvia! :)
VastaaPoistaPaljon paljon kiitoksia sulle! :--)
PoistaVau, onpa teillä kaikilla ollut superhienot penkkariasut! Ja ihana teksti, tuli vähän oma lukioaika mieleen :')
VastaaPoistaKyllä niihin aikaa ja vaivaa nähtiinkin! Kiva siis kuulla noin ihanaa palautetta! Kiitos! :--) Näitä hetkiä kyllä muistellaan varmasti ja pitkään.
PoistaOi miten ihania kuvia! :)
VastaaPoistaHei, sinullehan kaunotar tässä kiitos kuuluu! Uskollinen hovikuvaaja! :--)
PoistaSä olet mun hanimussupupuli!<3 Ikävä jo valmiiks ): Kyllä on nättejä ihmisiä kuvat täynnä!
VastaaPoista-Emma
Voi mun menninkäinen! ♡ Ei meidän rakkaustarina kuules tähän pääty, turha luulo! Mut viimesimmästä oon kyllä ihan samaa mieltä. On mulla kauniita ystäviä! :--)
PoistaOi miten siistejä asuja! <3
VastaaPoistaKiitos oikein kovasti meidän kaikkien puolesta! :--)
PoistaLöysin sun blogin eilen ja ihastuin! Sun tekstit on ihan mahtavia ja kuvat todella kauniita. Jään ehdottomasti seurailemaan :)
VastaaPoistaJa ihana penkkariasu!
Hei ihan mahtavaa! Paljon kiitoksia ja oikein lämpimästi siis tervetuloa! :--)
Poista