sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Rauhan päivä

hattu seppälä / toppi by me / farkut kirppis / kengät vagabond

Vyö pään ympärillä kiristyy. Keho sekä mieli uupuneet. Nujertuu. Kuka on heikko? Järki huutaa: sinun vain jaksettava on.

Myönnä se. Myönnä, että olet väsynyt. Myönnä se ja anna itsellesi anteeksi. Suo tehokkuuteen tauko ja istahda kannonnokkaan. Hengitä. Ymmärrys luo mielelle rauhaa. Miten turhaa olikaan taistella itseään vastaan? Joka tapauksessa häviäjän kuvajainen peilistä heijastuisi.

Tänään olen rauhoittunut. Viettänyt sisäisen eheytymisen aikaa. Omaa aikaa. Aikaa aivan itsekseen. Sen tein kiipeämällä parkkihallin katolle katselemaan kerrostalojen taakse laskevaa aurinkoa. Ajelemalla ymäriinsä, koska nautin siitä. Ihastelemalla laivoja satamassa. Tekemällä asioita, joiden parissa minä viihdyn. Kepeillä askelilla. Silityksin.

Ei tarvitse jaksaa. Tänään olen voittaja kuitenkin. 

20 kommenttia :

  1. aivan ihania kuvia, upee asu ja kivasti kirjotettu teksti, niinkuin aina! :')

    VastaaPoista
  2. Upea ja samaistuttava teksti & ihania kuvia. Välillä vaan täytyy pysähtyä hengittämään ja muistuttaa itseään siitä, että kaikkea ei voi jaksaa eikä puhti riitä kaikkeen. Oon rakastunut sun blogiin ihan hirmuisesti, sun tyyli kirjoittaa on mukaansatempaava ja jotenkin ihana törmätä itsensä kaltaiseen haaveilijasieluun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei haaveilijaystävä! Olipas ihastuttava kommentti! :--) Kiitos sulle!

      Poista
  3. oi ihania kuvia ! :o


    http://mirellavalokuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirella! :--) Kävin ihastelemassa myös sun blogia. Upeit kuvia!! Niin vaikuttavaa!

      Poista
  4. Wau mitä kuvia! Ja noi farkut on kyllä ihan superkivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olempa otettu ja kiitollinen! :--) Ja farkut, niihin on sellainen on/off suhde. :D Pääsääntöisesti onneksi on.

      Poista
  5. wou, aivan upeita kuvia ja ihana asu! oot ihan sikahyvä kirjottamaan :`)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui miten paljon ihanaa palautetta! Minä kiitän! :--)
      Kuinkahan monennen kerran tuli todistettua se, että kuvat, jotka omasta mielestä eivät ole parhaat mahdolliset muokkauksiltaan ym, saavat kaikkein eniten positiivisia kommentteja. Hassua. :D

      Poista
  6. Miksen oo löytäny sun blogia aikasemmi? o.o Aivan ihana ja oot tosi kaunis<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan loistavaa, että nyt löysit! :--) Kiitos kaunis!

      Poista
  7. http://varjoa-ja-valoa.blogspot.fi/2015/07/esittelyssa-linkatut-blogit_16.html

    VastaaPoista
  8. No nyt on kivoja kuvia. Tykkään erityisesti tuosta keveästä tunnelmasta. Asukin sopii sinulle. Tarkoitin siis tyylillisesti, en koon puolesta. No, näkyyhän se sopivan koonkin puolesta.
    JN
    :)

    VastaaPoista