Minun aupair kokemukseni

Heti alkuun haluan korostaa tämän olevan oma kokemukseni. Ei kattava opas tulevalle aupairille. Ei yleispätevä tutkimustulos. Ei ehdoton totuus. Tämä on vain rehellinen oma tarinani au pairina olemisesta.

Aloitin hakuprosessin keväällä 2015. Jatko-opinnot lukion jälkeen eivät samantien houkutelleet. Halusin pitää välivuoden ja tyylilleni uskollisesti päätös aupairiksi ryhtymisestä syntyi melko spontaanisti. Ohjelma USAan vaikutti hyvältä: 12kk ilmaista asumista ja sopivaa taskurahaa työntekoa vastaan sekä yksi ylimääräinen kuukausi päälle pelkkää omaa matkustelua varten. Koskaan ei Yhdysvallat mitenkään oma unelma sinällään ollut ollut, mutta tämä tilaisuus oli minulle, ajattelin.

Hakuvaihe paperisotineen sekä matching -prosessi kaikessa jännittävyydessään oli suhteellisen työläs homma. Lopulta sopiva, useiden aupairien kanssa elänyt perhe 4- ja 6-vuotiailla lapsilla löytyi ja elokuun 2015 loppupuolella lähdin kohti Montanaa.

Aluksi sujui hyvin. Melko hyvin vähintään, minulle uskoteltiin. Myöhemmin sain kuulla, ettei näin perheeni mielestä ollutkaan.

Kohtasimme haasteita suunnitelmallisuudessa kuten työaikatauluni laatimisessa, asioiden ja toiveiden ääneen esittämisessä eli kommunikoinnissa ihan yleisesti sekä siinä, mikä lopulta olikaan roolini perheessä - aupair vai koko ajan perheen ympärillä pyörivä isosisko. Nämä olivat asioita, joista toki olisi voinut etukäteen enemmän keskustella, mutta kuten monesti perheen kanssa puhuimme, suurin osa aupairin ja perheen yhteensopivuudesta selviää vain kokeilemalla.

Lisäksi asetelma yleisesti ottaenkin oli hankala. Olin ainut aupair koko alueella. Ystäviä sain kyllä, mutta pelkkien paikallisten seurassa vertaistukikontaktit puuttuivat kokonaan. Minulla ei myöskään ollut varsinaista aluevalvojaa, tukihenkilöä, jonka kanssa keskustella asioista. Edeltävän faktan tiesin jo perheen kanssa viestitellessä, mutta jälkimmäinen tuli hieman yllätyksenä, enkä suosittele sitä kenellekään.

Päättäessäni perheen vaihdosta alkoivat solmut aukeamaan. Järjestöltä aloinkin saamaan tukea, rematch sujui kivuttomasti ja asiat ratkesivat sille tilanteelle parhaalla mahdollisella tavalla. Kommunikoimme vihdoin rehellisesti ja avoimesti perheen kanssa. Lähdin rauhassa, ymmärryksessä sekä ennen kaikkea hyvässä sovussa perheen kanssa.

Koitti muutto uuteen, ensimmäistä kertaa aupairinsa saavaan perheeseen Iowaan. Vastassa odotti 7- ja 11-vuotiaat lapset sekä hieman erikoinen perheasetelma, jossa lopulta asuin käytännössä yllätyksekseni yksinhuoltajan apurina. Pelkän perheen äidin sekä lasten kanssa elämistä lukuunottamatta raamit työnteolle olivat kohdillaan - juuri niin kuin olin ensimmäisen kokemuksen jälkeen ymmärtänyt halutakin.

Alku oli todella hyvää aikaa. Kuten tavallista lyhyen ihastumisjakson jälkeen alkoi ongelmienpoikaset nostaa päätään. Tämä perhe eli erittäin kiireistä elämää ja minun lisäkseni kuvioissa pyöri toinen lastenhoitaja sekä erinäinen joukko lapsia kuljettamassa harrastuksiin. Koin olevani hieman tarpeeton ja taas perhe ei myöskään kokenut saavansa minulta haluamaansa. Kuitenkin suurin ongelma oli perheen vaikeasti hallittava esikoinen, joka käyttäytyi minua kohtaan varsin epäkunnioittavasti.

Yrityksistä huolimatta asiat eivät ottaneet ratketakseen. Tässä kohtaa kyseenalaistukset ja syytökset alkoivat kohdistua lähinnä minuun etenkin järjestön puolelta. Tukea ei enää herunut.

Tuli aika, kun minä päätin viheltää pelin poikki. Elämä aupairina oli ainakin tältä erää nähty. Toisilla käy todella hyvä tuuri perheen suhteen ja pääsevät elämään unelmaansa. Itse päädyin hieman omalaatuisiin, epätavallisiin asetelmiin enkä mielestäni saanut tilaisuutta näyttää aupair -taitojani parhaalla tavalla. Molemmat perheet olivat minua kohtaan erittäin ystävällisiä ja ymmärtäväisiä. Siitä voin olla vain kiitollinen. Harmillista, mutta käytännön tasolla emme vain sopineet toisillemme.

Jälkeenpäin ajateltuna tekisin omassakin toiminnassa asioita ehkä toisin. Toiveet ja odotukset on hyvä käydä selkeästi läpi. Niiden tiimoilta todella kysyä itseltä, olisiko tämä sitä, mitä haluan. Asiat puolin ja toisin tulee puhua auki, puhua suoraan ja tarpeeksi ajoissa. Tekisin töitä täysillä ja pitäisin huolen, että myös perhe huomaa sen. Se kuitenkin kantoi jo pitkälle, kun olin koko ajan oma avoin itseni.

Siis loppu hyvin kaikki hyvin. Minun vuoteni aupairina oli 8kk. Hyvä aika, jos minulta kysytään. Uudestaan en nimittäin lähtisi noin pitkää aikaa yrittämään noissa hommissa. Itselle neljä kuukautta yhdessä perheessä kerrallaan oli riittävä. En voi suoranaisesti ilman kokemusta suositella lähtemään aupairiksi ilman järjestöä (huom. Tämä laitonta USAan.). Niin kuitenkin itse nyt tekisin jonnekkin muualle päin maailmaa. Ja mikäli tilaisuus elämässä tulee, saattaisin sen vielä kokeillakin.

Jos joku olisi vuosi sitten kertonut asioiden menevän näin, en olisi uskonut. Ja vaikka olisin uskonutkin, olisin halunnut nähdä kaiken omin silmin. Ja tässä sitä nyt ollaan - montaa kokemusta rikkaampana.

// Se oli minun aupair tarinani pääpiirteittäin. Mikäli janoat yksityiskohtia, laita kommenttiboksi laulamaan tai lähetä meiliä. Vastaan mielelläni! 

elsanneli.blogi@gmail.com

// Kuvia viikonloppureissultani Chicagoon Roosan luokse.