Jos ajatellaan jokaisen ihmisen taivallusta omana viivanaan. Kuinka eri suuntiin ne kulkevatkaan. Joskus sahaten uurrettuja reittejä. Toisinaan tallaten tuntemattomia maastoja. Joskus palaten takaisin tuttuja polkuja. Välillä kiihdyttäen kovaa tehden äkkiliikkeitä. Oikealle vasemmalle. Hidastuen miltein pysähdyksiin. Ottaen uuden suunnan ja jatkaen taas.
Jos kuvitellaan samalle paperille jokaisen ihmisen viivat ja niillä omiin jalkoihinsa tuijottelevia kulkijoitaan. Viivojen verkoston.
Eikö ole sula ihme, että joskus nuo viivat kohtaavat? Saattavat ristetä, mutteivät oikeaan aikaan. Saattavat sivuta toisiaan tavoittamatta. Kohdata huomaamatta. Ja silti kuin ihmeen kaupalla joskus oikeat viivat päätyvät samaan pisteeseen, muodostavat solmun ja jatkavat yhdessä samaan suuntaan.
Eikö ole hassua?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti