Ponnahdusliike

Loma on ollut tarpeen. Joulun aika rauhallinen ja tänä vuonna erityisen aito ja miellyttävä sekä pyhien mukana tuoma tekemättömyys ovat antaneet tilan lepoon. Se yhdistettynä pöydän runsaisiin antimiin, herkkuihin ja vielä niidenkin päälle tapahtuvaan naposteluun, jossa muuten olenkin erityisen taitava, on melkoisen raukean olotilan taannut. Että onkin ihmisen hyvä olla. Sukulaiset, sudokut, pikkukaupungin syke sekä ajelut sinne tänne ovat onneksi pitäneet huolen siitä, ettei mieli pääse liiassa rentoudessaan aivan piloille velloutumaan. Läheltä nimittäin piti, sen voin kertoa.

Nyt olisi kuitenkin aika todellisen ponnahdusliikkeen. Täysien patterien virittämänä suoraan sohvan pohjilta uusiin rientoihin. Lomaa on vielä iloksemme jäljellä ja siihen ehtii mahtua toivottavasti vielä muutamakin käänne. Hymy kasvoilla jään katselemaan. Ainakin uuden vuoden sivun saan ystävien kesken huomenna kääntää. Siitä tulee mukavaa, uskallan niin uskoa.

// Me palaamme asiaan ensi vuonna, palaammehan. Uusin innoin nenä kohti tulevaa osoittaen, ehkä hieman vielä menneitä muistellen. Erinomaista uuden vuoden juhlaa sinulle!

P.S. Saman päivän aikana otetut kuvat suoraan blogiin. Nyt tehtiin historiaa.

Joulumieltä

Aamulla tekisi mieli jäädä loikoilemaan sängyn pehmeyteen ja lämpöön vastustamattomaan. Ummistan silmäni vielä hetkeksi. Ihan hetkeksi vain, ajattelen ja samaan aikaan muistan, ettei olekaan mitään tarvetta nousta. Välitön huojennus valloittaa. Vapautuneisuus velvoitteista ja kiireestä lennättää mielialan pilvien korkeuteen. Rentoudun. On niin hyvä viettää lomaa. On niin hyvä elää jälleen joulun ihmeellistä aikaa. Asettautua aloilleen ja olla tekemättä mitään. Rauhoittua. Keskittyä hurjan hulinan sijaan tunnelmaan, lämpöön ja läsnäoloon. Aistia rakkaus ja osoittaa sitä eteenpäin.

// Lunta, oi lunta. Miten olenkaan ikävöinyt valkeaa maata, kinoksia ja kuulaita pakkaspäiviä! Nautin kuin pieni lapsi. Pian on päästävä pulkkamäkeen.

Kuulen

Sanoja virtaa mieleen ja korulauseina huulien välistä ulos. Toinen toistaan hienompia ajatuksia ja tarinoita soljuvasti artikuloiden. Onhan se hienoa omata puhumisen lahja ja osata vielä käyttääkin tätä. Mitä hyötyä siitä kuitenkaan on, jos kukaan ei kuuntele?

Verbaalisuutta pidetään arvossa, mutta keskustelun vähintään yhtä tärkeä osapuoli usein unohdetaan. Puheella haluamme tavallisesti tavoittaa yleisömme ja tulla kuulluksi. Siksipä onkin niin niin tärkeää osata myös kuunnella. Mikä onkaan ikävämpää kuin huomata kesken selostuksensa sanojen kaikuvan kuuroille korville? Siinä kohtaa tuntee itsensä ja ajatuksensa vähintään turhiksi. Eipä sillä, mitä sanon, ole merkitystä. Ketään ei kiinnosta.

Pidetään korvamme auki ja otetaan vastaan avoimesti se, mitä meille kerrotaan. Unohdetaan ne lumiat ja iphonet hetkeksi ja ollaan läsnä. Katsotaan silmiin ja osoitetaan näin kiinnostusta toista kohtaan. On keskustelun äänessä olevalla osapuolella sitten sanottavaa nälänhädän kukistamisesta tai aamuisesta sukkakriisistä, hän haluaa asiansa jakaa ja varmasti toivoo sille vastaanottajia. Onko se suuri uhraus tehdä toiselle se, mitä hän toivoo? Mitä itsekin toivoisit.

Jemmaaja

Lopultakin toinen osio Saran kanssa kuvatuista otoksista, jotka ovat lojuneet luonnoksissa jo useamman viikon. Syy ei suinkaan ole siinä, etten niistä pitäisi. Päinvastoin. Ne ovat oikein mieleeni, mutta jostain kumman syystä pihtailin niitä. Kuten karkkeja syödessä tulee pahimmat syötyä ensiksi ja parhaita yksilöitä jemmailtua pisimpään. Kurjasti käy, kun kanssasyöjät eivät noudatakaan samaa periaatetta.. Tai leivästä nakerreltua aina ensin reunat keskustaa viimeisimmäksi säästellen. Jotkut asiat päähänpinttymän tavoin vain täytyy suorittaa järjestyksessä kurjimmasta kivoimpaan päin niin, että lopuksi jäljellä on enää paras osio. Kummallisia tapoja, mutta minkäs teet. Minussakin taitaa pieni jemmaaja asustella.

Paperilennokkeja

Kun jono yltyy parikymmentä metriä sisäänpääsyn ulkopuolelle, täytyy meneillään olla jotain jännittävää. Ja kun kysymyksen esitti alakouluikäisille seuralaisilleni, oli vastaus ehdoton kyllä. Ilmapiirissä leijailee innostus miltein käsinkosketeltavina hippusina. Tätä on odotettu.

Mikä onkaan ihanampaa kuin katsella toisten iloa? Hymy huulilla, silmät säteillen ja posket punoittaen hyppivät pienet ihmiset musiikin tahdissa. Hetkeäkään ei permanto saa armoa, kun hulvaton tanssi tarttuu jalkoihin korviahuumaavien kiljaisujen säestämänä. Ihailijakyltit heiluvat, eikä laulujen sanoja tarvitse hetkeäkään muistella. Tässä on pienten fanien toiveiden täyttymys. Kieltämättä isompikin nauttii.

#onnellinen

Eilen jännitin, millaisin mielin tulisin tänään kirjottamaan. Murtuneena ja epäonnistumisen taakkaa kantaen vaiko riemumielin tapahtuneita muistellen. Pelkäsin pahinta, mutta tahdoin luottaa hyvään. Ja se kannatti. Muutama varsaloikka ja onnenpiruetti kepeä. Nyt jos joskus on aihetta iloon.

Ihmettelen vain, miten voikaan onnistaa. Miten voikaan elämä näin hymyillä. Oikein sellaista typerän maireaa irvistystä niin, etteivät suupielet meinaa ylettää kurottamaan. Sanat riittää kertomaan. Mutta kai sen näin pitäisi ollakin. Kai sen hyvältä pitäisi tuntuakin, kun asiat menevät juuri niinkuin villeimmissä kauneusunissaan on rohjennut unelmoimaan. Vaikea se vain on kuvitella todeksi. Eihän tällaista tapahdu! Ei minulle! Hieraisen silmiä ja siinä ne edelleen seisovat kuin pokaalit hyllyllä. Kai se on uskottava. Hashtag onnellinen.

Hyvä kiertoon

Vieras kaupunki, jossa ihmiset puhuvat täysin tuntematonta kieltä. Siellä eksynyt matkailija ja matkalaukku. Täysin tietämättöminä olinpaikastaan ja suunnastaan. Väsyneenä. Hukassa. Tällaisena hetkenä osaa arvostaa toisten ihmisten apua. Se, että joku keskeyttää kulkunsa ja keskittyy kuuntelemaan huolesi. Tarjoamaan parhaat mahdolliset neuvonsa. Toivottamaan onnea matkaan todella sitä tarkoittaen.

Meillä on kyky olla toiselle avuksi, mutta liian usein on se verhottuna omaan kiireeseen, itsekkyyteen ja ajatukseen: "kyllä joku muu hoitaa". Lopulta kaikki ajattelevat näin ja kaatunut jää oman onnensa nojaan. Huomaavainen on se, joka verhoavan peitteen ottaa pois ja antaa aikaansa hyvän tekemiseen. Auttaa eksyneeltä näyttävää reissaajaa, palauttaa pudonneen puhelimen tai ihan vain kysyy, onko kaikki kunnossa. Tällaisella pienellä teolla on suurempi voima kuin osaamme kuvitellakaan. Ei pysäytetä hyvän kiertoa, vaan annetaan sille lisää vauhtia.

// Kuvituksena otoksia Saksan matkalta, josta aiemmat postaukset löydät täältä täältä ja täältä.