perjantai 8. toukokuuta 2015

Päivä Elsan kanssa / My day

Arkeni tässä elämänvaiheessa poikkeaa erittäin paljon viimeisestä 12 vuodesta. Totesinkin viettäväni ikään kuin minimittaista välivuotta. Ja sehän kelpaa! Rytmiä arkeen on tulossa kesätöiden muodossa, mutta vielä jonkin aikaa mennään näin. Siksi ajattelin, että päivä Elsan kanssa -postaus voisi olla nyt paikallaan. Tässä siis eräs parin viikon takainen perjantai, joka kuvastaa melko kattavasti tämänhetkistä elämääni.
















Päiväni alkaa ilman herätyskelloa 11 aikaan, kun vihdoin pienen tai vähän isomman somen selailu tuokion jälkeen saan itseni sängystä ylös. Miten olenkin joskus jaksanut nousta 6.45? Huh. Ei sellaisesta tietoakaan. Rauhallinen ja kiireetön meiniki jatkuu aamupalalle. Hapankorppu avokadolla ja juustolla on tämänhetkinen pala parhautta.
















Aamupalan jälkeen ajattelin käydä lenkillä, mikä saakin tapahtua rivakkaan tahtiin. Heti liikkumisen ja suihkun jälkeen oven takana ovat nimittäin jo ystäväni, jotka kutsuin maistelemaan tekemääni kakkua. Leipomista on ylppäreiden tiimoilta luvassa runsain mitoin. Tämänpäiväinen makukokeilu kaikin puolin hyvä, mutta valitettavasti vastaus on: ei jatkoon.













Kun saman pöydän äärelle istuu kolme viisasta päätä, ei voi välttyä jatkosuunntelmilta.. Tällä kertaa ne ovat extempore reissu kaupunkiin jälleen ilman sen suurempaa tarkoitusta. Näitä on tullut jokunen tehtyä viime aikoina... Mutta mukavaahan se. Ei siis muuta kuin laittautumisen kautta autoon ja matkalle.














Muutaman kaupan kiertäminen on meille tarpeeksi. Shoppailu ei enää aiheuta samanlaisia kiksejä kuin taannoin. Päädymmekin vaalikojujen (lue ilmaisen ruuan) äärelle. Kai sitä hieman pitäisi perehtyä.

Vielä näidenkään haahuilujen jälkeen ei tee mieli lähteä kotiin, mikä johdattaakin meidät sitten - minnekäs muuallekaan kuin syömään. Miten meni noin niinkun omasta mielestä?













Matkan varrella tuli poikettua kirpputorilla, josta ei tietenkään voinut tyhjin käsin lähteä. Ne vain sattuvat olemaan melkoisia kultakaivoksia ja vielä kovin mieleisiä. Senhän sitten huomaa rättien ja riepujen määrässä. Päiviteltyäni vaatekaappini kriittistä tilaa alan vihdoin keräämään tavaraa kasaan eteenpäin vietäväksi.

Ilta jatkuu vielä iltapalan, kutsujen väkertämisen sekä netflixin parissa. Tämä on ollut mukava päivä.


12 kommenttia :

  1. Oi miten kiva postaus!(-: Lisää tämmöisiä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! Kiitos palautteesta Petra! :--)

      Poista
  2. Söpöjä noi kutsut! :) ja tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Olen itsekin niihin aika tyytyväinen! :--)

      Poista
  3. vautsi sairaan kivaa postaus! komppaan edellistä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina! Vähän epäröiden tämän julkaisin, mutta mahtavaa jos siellä tykättiin! :--)

      Poista
  4. Komppaan edellisiä, tosi kiva postaus! Ja noi kutsut näyttää myös tosi kivoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Jenny! :--) Ehkäpä tämmöistä sisältöä täytyy siis tuottaa jatkossakin.

      Poista
  5. On kyllä niin sun näköset kutsukortit että! Huiput! En ees malta oottaa, että nään sun juhla-asun :D Kävin ite ostamassa eilen lakin ja kaunis valkoinen kangas on vaarassa, kun tekee koko ajan mieli sovittaa. Alan pikkuhiljaa innostua. Ei enää kauaa jee!

    Kivaa vaihtelua tällainen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, taitaapa mekkokin olla aika mua. Ja varsin uniikki, eh. :D Täälläkin into on kova kerta toisensa jälkeen mallailla asua, vaikkei se siitä mihinkään ole enää vähään aikaan muuttunut. Pian se näkee päivänvalon, jee!

      Kiitos palautteesta! Olen itsekin aikalailla samoilla linjoilla! :--)

      Poista
  6. Oi miten kiva postaus! Kiva kuulla sun ihan normaalista päivän jutuista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :--) Ihan mahtava kuulla mielipiteitä ja kannatusta! Varsinkin kun kyseessä on hieman tavanomaisesta poikkeava postaus. Vaikkei kakku saanutkaan vihreää korttia menee tämä postaus kirkkaasti jatkoon!

      Poista