Tyttö kuvissa on onnellinen juuri lomalaitumille astunut, vapaa ja villi sielu. Valkolakin ja avoimen tulevaisuuden kiilto silmissään. Varman epävarma. Luuli tuntevansa itsensä. Luuli tietävänsä. Tyttö, joka oli vasta laittamassa koko tähän asti tukevassa pinossa seissyttä pakkaa sekaisin. Suunnittelemassa. Vasta totuttelemassa ajatukseen elämästä maapallon toisella puolella. Muka realistisesti, muka ilman vaaleanpunaista tomukerrosta. Yritti uskotella ymmärtävänsä, mihin on menossa.
Niin paljon on muuttunut. Kipua, kasvua. Hankaluuksia ja onnistumisia. Ei ole helppoa tunnistaa itseään tarkalleen vuoden takaisista kuvista. Nuo silmät nyt enemmän nähneet. Kädet kovemmalle koetukselle joutuneet. Silti pohjimmiltaan sama pikkukaupungin tyttö. Utelias ja uskalias. Samat converset jalassaan. Kangas reissussa rispaantunut.
Tuuli sekoittaa hiukset. Tuuli, joka on erilainen. Ei talvisen hyinen vaan lämmin. Uusi. Tunnen kevään. Tunnen asfaltin menopelini renkaiden alla. Levitän kädet sivuille ja hengitän. Antaa hyvän olon levitä. Enkai edelleenkään tarkalleen tiedä, mihin olen matkalla. Mutta ehkä juurikin se on parasta. Juuri tässä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti