Havahduin.
Kamera kädessä kuten kyllä sen edessäkin suosin aina tuttua ja kohtalaiseksi havaittua. Jälki ok,
sellainen kuin ehkä kuvittelinkin. Kuitenkin, miten usein parhaat otokset ovat
niitä puoli vahinkoja tilannekuvia. Niitä, joissa horisontti ei välttämättä ole
vatupassin mukaisesti täydellisen suorassa tai poseeraus tarkkaan harkittu.
Sellaisia haluan. Haluan eläviä kuvia. Haluan aitoutta.
Helpommin
sanottu kuin tehty. Paina liipaisinta juuri silloin kuin vähiten yrität ottaa
kuvaa. Mutta johan on haaste. Haaste, jonka myötä tahdon oppia lisää. Kehittyä.
Tästä keväästä ja kesästä toivon valokuvausrikasta aikaa.
Älä siis
enää arastele kameran kanssa. Anna mennä. Kokeile rohkeasti uusia kuvakulmia.
Ota askel liian lähelle. Leikittele valolla. Unohda säännöt, kaavat ja
mukavuusalueet. Tutut poseeraukset. Inspiroidu. Anna ideoiden kuplia ylitse. Heittäydy hillitystä villiksi. Nehän ovat vain valokuvia.
Laita tuo nätti tummatukkainen tyttö tuijottamaan kohti kameraa. Hänen ei turhaan tarvitse haroa hiuksiaan, koska hänellä on se karisma, jota muut tavoittelevat lopun ikäänsä. Sinullakin se tietysti on.
VastaaPoistaOlen vieläkin sitä mieltä, että noissa kuvissa on liikaa valaistusta. Hopihopi nyt jonnekin sammaleiden, synkkien kuusten ja mustanpuhuvien lampien ääreen ottamaan kuvia. Tiedän, että niitä riittää siellä jenkeissä. Ja anteeksi kaikki kännikirjoitukseni. Tiedän, että olen molopää ääliö, mutta yritän kasvaa ihmisenä ja vähentää niitä säälittäviä kännijaarituksiani.
VastaaPoistaJN