keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Mitä kuuluu?



En ole ptikään aikaan kirjoittanu suoraan. Mitä kuuluu juuri nyt? Mitä mun elämässä oikein tapahtuu? Lyhyesti hyvää. Mulle kuuluu nyt tosi hyvää. 

Kun olin vielä Jenkeissä, kaukana kotoa, kävin läpi raskaampia vaiheita. Nämä liittyivät kulttuurien yhteentörmäykseen, haastaviin tilanteiseen, kommunikointiongelmiin ja itseni hetkelliseen hukkaamiseen. Kukaan ei kohdellut mua kaltoin, en joutunut kauhuperheisiin tai muuta ikävää. Ei mulla kuitenkaan käynyt paraskaan mahdollinen onni perhevalintojen suhteen. Kaikki ihmistyypit eivät vain sovi toisilleen. Odotusten, vaatimusten, toiveiden ja todellisuuden yhteensovittaminen on monimutkainen asia, mikä mun kohdalla osoittautui erityisen tahmeaksi.

Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena ne neljä kuukautta, mitkä kummankin perheen parissa vietin, olivat hyvää kasvun aikaa. Opin niin paljon lisää elämästä, ihmisistä ja ennenkaikkea itsestäni. En haluaisi käydä uudelleen näitä toisinaan kipeitäkin vaiheita läpi, mutta poiskaan en vaihtaisi. Tämä aika muovasi ja kehitti valtavasti. Antoi suuntaa eteenpäin.

Nyt palataan takaisin tähän hetkeen. On hyvä olla takaisin normaalin, vähemmän mutkaisen elämän äärellä. Enää ei tarvitse tanssia jonkun toisen pillin tahdissa. Mulla on piuhat jälleen omissa käsissä ja se tuntuu hyvältä. Päivät rullaa hyvin liian rennoissa merkeissä ja nautin pienistä arkea ilahduttavista asioista, ihmisistä ja vapaudesta.

Olen hakenut kouluun, mulla on kesätyöt edessä. En todella tiedä, mitä syksyllä tulee tapahtumaan, mutta se ei huoleta ollenkaan. Välivuosi tai kouluun sisäänpääseminen, molemmat kuullostavat varsin hyviltä vaihtoehdoilta. Rennoin mielin olen kesäkuun puolessa välissä menossa pääsykokeisiin. Tässä en voi kuin voittaa.

Niin, mulle kuuluu nyt oikein hyvää. Mitä sulle kuuluu?

// Tämä ei ollut edelleenkään liian informatiivinen sepustus itse aupairina olemisesta. Hihkaise, mikäli sulla olisi kiinnostusta sellaiseen!

6 kommenttia :

  1. Tosi kiva kuulla, mitä sulle kuuluu! Hyvä, että nyt koto Suomessa sulla on parempi fiilis! Kuulostaa hyvältä sun rento asenne tulevaisuuteen nähden, niin vähän itsekin yritän ajatella. Ei se ole niin vakavaa vaikka ei heti opiskelemaan pääsisi. Välivuosi voisi tehdä ihan hyvääkin! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun laitoit kommenttia! Mä en voi itse kuin suositella välivuotta. Toki en suosittele vain jäämään kotiin makaamaan - se kävisi aivan varmasti tylsäksi. Mutta vaihtoehtoja on niin monia eikä kaikki edes vaatisi lähtemään heti maapallon toiselle puolen! Välivuosi kasvattaa hurjasti ja voit oppia niin paljon sellaista, mitä ei koulussa muuten opeteta. :--) Paljon tsemppiä kevään loppurutistuksiin!

      Poista
  2. Mä kyl haluisin kuulla tarkemmin tosta aupairina olemisesta!

    Mä en oo tainnu koskaan aiemmin kommentoida sun blogiin vaikka oon lukenu jo todella pitkään, mut nyt pakko samalla sanoo et tykkään sun kirjotustyylistä ihan hurjasti! :) Sun postaukset on monesti saanu mut pohdiskelee oikeesti ja syvällisemmin asioita ja upeet kuvat on kans todella kaunista katsottavaa (toivottavasti en nyt kuulosta creepyltä pedofiililtä :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et todella kuullosta! Aivan ihana kuulla tuollaista palautetta. :--) Ja miten ihanaa, että nyt rohkaistuit kommentoimaan! Kiitos!

      Hyvä kuulla myös, että siellä olisi kiinnostusta au pair jutulle. Sen voisin tässä rustata lähipäivinä!

      Poista
  3. Minäkin haluisin kuulla au pair kokemuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kommentista! Sitäpä olisi siis pian tulossa! :--)

      Poista