lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kerran partiolainen, aina partiolainen

Muistan taas, miksi monta vuotta olen kantanut sinihuivia kaulassani. Muistan, mitä tarkoittaa partiohenki. Yhdessä sitkeästi eteenpäin, kaveria jättämättä, ilolla. Aina valmiina. Sen pääsin jälleen kokemaan saman aatteen kannattajien keskellä, lähes kymmenen tuhannen siskon ja veljen rinnalla. Sain olla huutamassa keuhkojen täydeltä lippukuntien taistelussa, syömässä leiriruokaa maassa istuen ja marssia jalkani kipeiksi. Sain laulaa ja tanssia pääni pyörryksiin ikätovereitteni kanssa. Olin todistamassa, ettei partio ole kuihtumassa - päinvastoin. Suurjuhla2014 sen todisti.

12 kommenttia :

  1. Oot kyllä ihanan oloinen tyttö Elsa! Enkä edes yllättynyt huomatessani, että harrastat partiota. Kai sitä toinen partiolainen toisen tunnistaa ;). Itsekin oon nyt yli kymmenen vuotta partiota harrastanut eikä loppua näy. Maailman paras harrastus!

    Tämä sun blogi on muuten aivan ihana ja suloinen. Noussut yhdeksi suosikeistani. Jatka samaan malliin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että siellä on muitakin partiolaisia! Mulla on aktiivinen harrastaminen jäänyt oman ikäisten toiminnan puutteessa, mutta tällaiset isommat tapahtumat on niin parhautta! Pääsee näkemään, miten partioliikkeessä on voimaa!

      Ja miten mahtava onkaan lukea noin ihastuttava kommentti! Niin paljon kiitoksia sulle Laura! :--) Jatkan, todellakin omalla tyylilläni!

      Poista
  2. Luin ton otsikon ensi et kerran paholainen aina paholainen ja olin hieman hämmentynyt että mistä sä nyt kirjotat :D no joo, pitäsköhä mennä testauttaa pääsä....:D
    Ihana Elsa niinku aina <3 ikävä :(

    -Emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana Emma! Sain kyllä kunnon hihityskohtauksen, kun luin ton! :D Kiitos, sinä samoin! <3 Ja todellakin on ikävä! Ehkä me reffaillaan tässä kesällä? :--)

      Poista
    2. No todellakin en mä selviä koko kesää ilman teitä :o ! :DD

      Poista
    3. Heh, sittenhän meidän täytyy ruveta plääneilemään! ;)

      Poista
    4. Totta, soitellaanpa kyseisestä aiheesta joku päivä ;)

      Poista
  3. Haha näyttää olevan tunnelma katossa siellä! :D

    http://allbeautifullost.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Hei säki oot partiolainen! :D Itekki oon, ja ois kyllä ollu hienoo osallistua siihe Suurjuhlaan, mut valitettavasti tällä kertaa ei ollu mahollista. :) Ootko aatellu tehä tiliä scout faceen, missä voi jutella ulkomaisten partiolaisten kanssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan! Ja kiva kuulla, että myös sää oot! :--) En ole ikinä kuullutkan tuollasesta sivustosta, mut heti alko kiinnostaa! Täytyypä ottaa selvää, mikä on homman nimi.

      Poista