sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Uudet kasvot


Hetkeksi olisi mukava laittaa kasvojen eteen naamari. Muuttua näkymättömäksi. Paeta kaikkea sitä, minkä vain tahtoisi sivuuttaa. Paeta todellisuutta. Olisi hetki aikaa, jona katsella ympärilleen omassa rauhassa. Tarkkailla vieraan identiteetin suojissa. Kukaan ei minua tunnistaisi, vaan jokaiselle vastaantulijalle olisin uusi tuttavuus, ehkä mahdollisuus. Ilman ennakkokäsitysten ja luulojen varjoja kättelisimme esittäytymisen merkiksi. Menneet pois pyyhkiytyneet. Saisin mahdollisuuden aloittaa alusta, puhtaan valkoiselta sivulta. Uuden mahdollisuuden uutena minänä, josta olisiko paluuta enää takaisin. Naamarista nimittäin en tuskin luopua tahtoisi. Olisinko silloin enää oma itseni?

// Ruudun sinne puolelle on löytänyt tiensä moni uusi tuttavuus. Ihan mahtava juttu! Oikein lämpimästi tervetuloa jokaiselle! ♡

4 kommenttia :

  1. Hyviä sanoja!
    Joskus kyllä tuntuu, että ois vaan parasta kun sais nukahtaa syvään uneen ja paeta kaikkea. Ja herätä sitten johonki toiseen hetkeen, kun asiat on paremmin.
    Mutta on tullu huomattua, että on onni että niin ei voi nukahtaa (kai), ainakaan sillon ko haluaa. Koska lopulta on aina semmonen olo, että hyvä että tuli tääkin suo rämmittyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ehdottomasti samaa mieltä! Naamarin iskeminen kasvoille tai tuollainen pikakelausuni olisi helppo tapa välttää haasteita ja vaikeuksia. Kuitenkin sellaisten kokemusten kautta kasvamme ja opimme niin paljon ja jälkeenpäin on huikea katsoa, kuinka niistä kaikista on selvinnyt! Ja olisihan se nyt suoraan sanottuna luovuttamista. Ei kenellekään kaiken oikeuden mukaan anneta elämäänsä enempää painolastia kuin sitä jaksaa kantaa.
      Kiitos Milja kommentista! :--) Kiva saada edes hieman keskustelua aikaan!

      Poista
  2. niin hyvä teksti niinku kyllä muutki mitä oot tänne kirjottanu! oikeesti pistää miettimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Nea! :--) Mukava kuulla, että jotain jää näistä käteen. Uskomatonta, miten se tsemppaakaan ihan älyttömästi jatkamaan!

      Poista