Silloin puissa oli lehtiä, maassa kuivamassa. Niitä heiteltiin ilmaan, niitä heiteltiin kaverin niskaan. Päänahka täynnä hiekkaa, mutta se ei haitannut. Koska oli syksy, koska kaiken sai taas aloittaa alusta. Kuvittele syksy. Kuvittele väriloisto. Punaista vaahterassa, keltaista koivussa, ruska parhaimmillaan. Auringon säteet oksien lomasta. Kävelet polulla, jonka ylle laskevat nämä puut oksansa kuin tervehtiäkseen sinua. Potkaiset lehtikasaa. Et vihaisesti, vaan onnellisena. Onnellisena kauniista vuodenajasta. Tällaisena minä muistan sen. Syksyn nimittäin.
Kuvituksena ihana, kaunis Siiri ja ruskan värjäämä omenapuu viikko sitten. Ajalta, jolloin syksy oli parhaimmillaan.
Oo, kauniita kuvia, Siiri ja lehdet! Onneksi kauneus ei lopu syksyyn ja ruskaan - musta lumisessa (tai loskasessa) maisemassakin on jotain kaunista :)
VastaaPoista-A
Niimpä! Luminen maisema se vasta kaunis onkin! Vaikkei ehkä tänään aamupalapöydästä loskaiseen, kuraiseen ja märkään pihaan katsellessa siltä tuntunut... :D
Poista