maanantai 30. kesäkuuta 2014

All you need is love

Äiti rakastaa lastaan, ystävykset rakastavat toisiaan, tyttö ja poika rakastuvat, rakkaus johtaa avioliittoon, koiranomistaja kokee rakkautta lemmikkiinsä, erämies luonnon syleilyyn. Rakkautta on niin monenlaista kuin on sen kokijaakin, mutta aina sitä on jollain muotoa ilmassa. Rakkaus on liikkeellä ympärillämme, sisällämme ja joka paikassa. Kymmenen vuotiaan pojan mielen saa se sanana kokemaan ällötyksen tunteita, mutta tuskin voivat hekään tosiasiaa kieltää. Rakkaus tekee elämästä merkityksellisen. Mitä olisikaan elo ilma läheisyyttä ja välittämistä? Tyhjää ja yksinäistä olisi se. Ihminen tarvitsee rakastavia kaksijalkaisia rinnalleen, tarvitsee kohteita, joihin purkaa tarvettaan rakastaa. Rakkaus tekee meidät täydeksi.

Alussa totesin, että rakkautta on niin montaa tyyppiä kuin on sen kokijaakin. Huijasin. Yksi rakkaus on sama jokaiselle. Se ei ehdy eikä kulu, ei himmene ajan kuluessa. Tämä rakkaus on enemmän kuin kukaan ihminen pystyy ikinä toiselle antamaan ja sen ympäröimänä saamme jokainen elää. Ja mikä parasta, hän rakastaa sinuakin, vaikket sitä tietäisikään. Kaikkein suurin on rakkaus ja tämä on niitäkin suurempaa. Pieni mitätön ihminen suuressa maailmassa saa kokea itsensä tärkeäksi, rakastetuksi. Nyt ja aina.

6 kommenttia :

  1. Onpas kaunis malli sinulla kuvissa, ja kuvatkin ovat kivoja (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ensimmäisestä aivan samaa mieltä! ♡ Ja jälkimmäisestä voin olla vain kiitollinen! Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Itse pohdiskelin juuri samoja aiheita, rakkaus aiheella tuli sepostettua monta sivua kovin saman tyylistä tekstiä juuri päiväkirjaan jälkipolville luettavaksi!! Olin jännä fiilis kun tulin tänne kurkkimaan ,että mitäs Elsa on pohdiskellut ja tajusin että samoja aiheita kuin mä itse :D
    Siiri on nii ihana!<3 ja muutenki rakastuin noihin kuviin
    Jos olis kevät, ni sanoisin et se saa meidät pohtimaan rakkautta, mutta nyt ei oo sen aika....tärkeää aihetta on tietysti hyvä pohdiskella vuoden ajasta riippumatta!!
    -Emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sattuipa sopivasti meidän mietteet. On se jännää, miten asioita vain jää pohtimaan. Mut hei, ehkä meillä vähän hitaammilla tämä "kevättä rinnassa" tuleekin vain näin pikkuisen myöhöisemmässä vaiheessa! :D

      Siiri on kyllä! Ihan todella kaunis niin ulkoa kuin sisältäkin! ♡

      Poista
  3. Aivan ihana banneri! :-) ja nää kuvat on jotenkin niin ihanan positiivisia ja saa hymyn huulille!

    http://miukunen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! Sinä sait puolestasi hymyn minun huulilleni! :)

      Poista