"Näytät tosi kyllästyneeltä tossa kuvasssa. Sori nyt vaan." -pikkuveli
Ihminen uskoo toista, uskoo ystävää, uskoo hyvään. Uskoo sitä, mitä hänelle uskotellaan. On hyväuskoinen. Ei kiellä tai kyseenalaista. Menee muiden mukana, vaikka saattaisikin olla toista mieltä. Kutistaa oman mielipiteen ollakseen tukena, taistellakseen samassa joukkueessa, miellyttääkseen. Entä kuitenkin jos tuputettu informaatio on ollut perätöntä. Entä jos mikään ei sittenkään muuttunut. Kaikki olisikin ollut ennallaan. Juttua voitu jatkaa siitä, mihin se jätettiin. Olisinko päätynyt toisenlaiseen lopputulokseen, jos olisin ottanutkin itse asiasta selvää? Katsonut, pitävätkö juorut paikkansa. Tehnyt oman ratkaisun.
oot niin kaunis!!!!!
VastaaPoistaihanan tunnelmallisia kuvia jälleen!
Kiitos niin paljon! Olen otettu näistä sanoista! :--)
PoistaMietin tota aina, että pitäiskö mennä virran mukana vai haistattaa kukkaset ja olla just sellainen kuin on, omien mielipiteiden ja ajatusten kanssa! :)
VastaaPoistaUpeita kuvia muuten ja ihanaa, kun hymyilet näissä <3 tulee itsellekin iloinen mieli :)
Niin, molemmissa on puolensa! Virta vie ja mukana voi olla helppo lipua. Kuitenkin myöhemmin saattaa alkaa kaduttaa, ettei tehnytkään omia ratkaisuja. Juuri sellaisia, jotka olisivat olleet itselle mieliksi. On kieltämättä vaikea valinnan paikka. Itse kuitenkin ehkä suosin omana itsenään toimimista, vaikka taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty..
PoistaKiitos Jenna! Tuo on totta, mitä hymyilemiseen tulee. Iloinen fiilis välittyy juurikin sen kautta. Täytyy siis harrastaa sellaisten kuvien julkaisua enemmän!
Kiitos kommentistas! Ja ompas sulle upee blogi, ihanat kuvat ja tyyli ja tekstit!! :)
VastaaPoistaKiitos vain itsellesi! :--) Huikeeta kuulla noin mahtavaa palautetta. Kyllä näillä eväin jaksaa ja todellakin haluaa tehdä tätä, vaikka minkälaiset mietemyrskyt tai arvostelupelot kalvaisi!
PoistaSun kuvat on ihan huippuja ja sitte ku osaat vielä kirjottaa niin hyvin! ♥.♥ Rakastun näihin kuviin ja sanoihin:D
VastaaPoistaVoi paljon kiitoksia Ellen! :--) Tuli mahtava fiilis sun kommentista!
PoistaJee kiva että eksyin sun blogiin!! super kuvia nimittäin ^^
VastaaPoistaJee! Mukavaa myös musta, että se pääsi käymään! :--) Kiitos ja lämpimästi tervetuloa!
PoistaMistä toi järkyttävän ihana huivi on? ♥
VastaaPoistaRakastan sun blogia! ♥
Voi kiitokset sulle! :--) Huivi on äitini. Olen sen vain ottanut omaan käyttööni, hups. Se on kyllä mahtava!
Poista